Monenvälisen Kaupankäynnin Järjestelmä On Kehittynyt As-A Tuloksiin Ja

Maailman kauppajärjestö WTO: n ymmärtämiseksi: Perusteet Kauppajärjestelmän periaatteet WTO-sopimukset ovat pitkiä ja monimutkaisia, koska ne ovat laillisia tekstejä, jotka kattavat laajan valikoiman toimintoja. He käsittelevät maataloutta, tekstiiliä ja vaatteita, pankkialaa, televiestintää, julkishallintoa, teollisia standardeja ja tuoteturvallisuutta, elintarvikehuollon sääntelyä, henkistä omaisuutta ja paljon muuta. Mutta monissa yksinkertaisissa, perusperiaatteissa käytetään kaikkia näitä asiakirjoja. Nämä periaatteet ovat monenvälisen kauppajärjestelmän perusta. Näiden periaatteiden tarkempi tarkastelu: Avaa kohde napsauttamalla. Sivustojen navigointipuu avautuu täällä, jos otat JavaScriptin käyttöön selaimessasi. 1. Suositeltu kanta (MFN): muiden ihmisten kohtelu tasavertaisesti WTO-sopimusten mukaan maat eivät yleensä voi syrjiä kauppakumppaneitaan. Anna jollekulle erityinen suosikki (kuten alhaisempi tullimaksu yhdelle tuotteelle) ja sinun on tehtävä samoin kaikille muille WTO: n jäsenille. Tämä periaate tunnetaan suosituimmuusasemassa (MFN) (ks. Laatikko). On niin tärkeää, että se on tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) ensimmäinen artikla. joka koskee tavaroiden kauppaa. MFN on myös etusijalla palvelukaupan yleissopimuksessa (GATS) (2 artikla) ​​ja teollis - ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (TRIPS-sopimus) (4 artikla), vaikka kussakin sopimuksessa periaatetta käsitellään hieman toisistaan . Nämä kolme sopimusta koskevat kaikkia WTO: n kaikkia kolmea tärkeintä kauppaa. Joitakin poikkeuksia sallitaan. Esimerkiksi maat voivat perustaa vapaakauppasopimuksen, joka koskee vain tavaroita, jotka ovat kauppaa ryhmässä, joka syrjii ulkopuolisia tavaroita. Tai he voivat antaa kehitysmaille erityisen pääsyn markkinoille. Tai maa voi korostaa esteitä sellaisia ​​tuotteita vastaan, joita pidetään kaupankäynnin kohteina epäoikeudenmukaisesti tietyistä maista. Palveluissa maat voivat rajoitetuissa olosuhteissa syrjiä. Sopimukset sallivat kuitenkin vain nämä poikkeukset tiukoissa olosuhteissa. Yleisesti ottaen MFN tarkoittaa sitä, että aina kun maa alentaa kaupan estettä tai avaa markkinoita, sen on tehtävä sama tavara tai palvelu kaikkien kaupankäyntinsä kumppaneiden mukaan, rikas tai köyhä, heikko tai vahva. 2. Kansallinen kohtelu: Ulkomaalaisten ja paikallisten asukkaiden kohtelu Tuonti - ja paikallisesti tuotettuja tavaroita olisi kohdeltava tasapuolisesti ainakin sen jälkeen, kun ulkomaiset tavarat ovat tulleet markkinoille. Sama koskee ulkomaisia ​​ja kotimaisia ​​palveluja sekä ulkomaisia ​​ja paikallisia tavaramerkkejä, tekijänoikeuksia ja patentteja. Tämä kansallisen kohtelun periaate (joka antaa muille samanlaisen kohtelun kuin omilla kansalaisillaan) löytyy myös kaikista kolmesta tärkeimmästä WTO-sopimuksesta (GATT-sopimuksen 3 artikla, GATS-sopimuksen 17 artikla ja TRIPS-sopimuksen 3 artikla), vaikka periaatetta käsitellään uudelleen hieman eri tavalla jokaisessa näistä. Kansallinen kohtelu koskee vain, kun tuote, palvelu tai henkisen omaisuuden kohde on tullut markkinoille. Tämän vuoksi tuontitullit eivät ole kansallisen kohtelun vastaisia, vaikka paikallisesti valmistetuista tuotteista ei veloitettaisi vastaavaa veroa. Vapaa kauppa: vähitellen neuvottelemalla takaisin alkuun Kaupan esteiden vähentäminen on yksi ilmeisimmistä keinoista kannustaa kauppaa. Kyseessä ovat tullit (tai tariffit) ja toimenpiteet, kuten tuontikieltoja tai kiintiöitä, jotka rajoittavat määriä valikoivasti. Aika ajoin on keskusteltu myös muita asioita, kuten byrokratiaa ja valuuttakurssipolitiikkaa. GATT-sopimusten luomisesta 1947-48 on ollut kahdeksan neuvottelukierrosta. Yhdeksäs kierros Dohan kehitysohjelman puitteissa on nyt käynnissä. Aluksi keskityttiin alentamaan maahantuotujen tavaroiden tulleja (tulleja). Neuvottelujen tuloksena 1990-luvun puolivälissä teollisuusmaiden teollisuustuotteiden tariffit olivat laskeneet tasaisesti alle 4: een. Neuvottelut olivat kuitenkin 1980-luvulla laajentuneet koskemaan tavaroihin kuulumattomia tavaroita koskevia esteitä ja uusia alueita kuten palveluista ja henkisestä omaisuudesta. Markkinoiden avaaminen voi olla hyödyllistä, mutta se vaatii myös sopeuttamista. WTO-sopimukset antavat maille mahdollisuuden muuttaa vähitellen asteittaista vapauttamista. Kehitysmaille myönnetään yleensä pidempiaikaisia ​​velvoitteita. Ennustettavuus: sitomisen ja avoimuuden kautta Joskus, lupaus olla kaupan esteistä voi olla yhtä tärkeä kuin laskea yksi, koska lupaus antaa yrityksille selkeämmän kuvan tulevista mahdollisuuksista. Vakautta ja ennustettavuutta edistetään investoinneilla, työpaikkoja luodaan ja kuluttajat voivat täysin nauttia kilpailun valinnasta ja alhaisemmista hinnoista. Monenvälinen kauppajärjestelmä on hallitusten pyrkimys tehdä liiketoimintaympäristöstä vakaa ja ennakoitava. Uruguayn kierroksen lisäys sidontaan Vuosien 1986-94 neuvotteluissa ennen ja jälkeen sidotun tariffin prosenttiosuudet (nämä ovat tariffiarvoja, joten prosenttiosuuksia ei painoteta kaupan volyymien tai arvojen mukaan) WTO: ssa, kun maat sopivat avaavansa tavaroitaan tai palveluitaan , ne sitoutuvat sitoumuksiinsa. Tavaroiden osalta nämä sitoumukset ovat tullimaksujen enimmäismääriä. Joskus maat ottavat veron tuonnin hinnaltaan alhaisemmilla hinnoilla. Usein tämä tapahtuu kehitysmaissa. Kehittyneissä maissa tosiasiallisesti veloitetut hinnat ja sidotut hinnat ovat yleensä samoja. Maa voi muuttaa sitoumuksiaan vasta neuvottelujen jälkeen kauppakumppaneidensa kanssa, mikä voi merkitä sitä, että ne korvaavat ne kaupan menettämisestä. Yksi Uruguayn kierroksen monenvälisten kauppaneuvottelujen saavutuksista oli lisätä kaupan määrää sitovina sitoumuksina (ks. Taulukko). Maataloudessa 100 tuotetta on nyt sidottu hintoihin. Kaiken tämän tulos: kauppiaiden ja sijoittajien huomattavasti suurempi markkinaturva. Järjestelmä pyrkii parantamaan ennustettavuutta ja vakautta myös muilla tavoin. Yksi keino on kieltää kiintiöiden käyttö ja muut kiintiöitä hallinnoivan tuonnin raja-arvojen asettamiseen tähtäävät toimenpiteet voivat johtaa useampiin riistoihin ja epäoikeudenmukaisiin toimiin liittyviin syytöksiin. Toinen on tehdä maakohtaisista kauppasäännöistä mahdollisimman selkeät ja julkiset (avoimet). Useat WTO-sopimukset edellyttävät, että hallitukset julkistavat politiikkansa ja käytäntönsä julkisesti maassa tai ilmoittaessaan WTO: lle. Kansallisten kauppapolitiikkojen säännöllinen valvonta kauppapoliittisen arviointimekanismin avulla tarjoaa lisää keinoja edistää avoimuutta sekä kotimaassa että monenvälisellä tasolla. WTO: ta kutsutaan joskus vapaakauppaliikkeeksi, mutta se ei ole täysin tarkka. Järjestelmä sallii tariffeja ja rajoitetuissa olosuhteissa muunlaista suojaa. Tarkemmin sanottuna se on säännös, joka koskee avointa, oikeudenmukaista ja vääristymättömää kilpailua. Syrjimättömyyttä ja kansallista kohtelua koskevat säännöt on suunniteltu takaamaan oikeudenmukaiset kaupankäynnin edellytykset. Samoin ovat polkumyynnin kohteet (vienti alhaisempaan hintaan markkinaosuuden saamiseksi) ja tuet. Kysymykset ovat monimutkaisia, ja säännöt yrittävät todeta, mikä on oikeudenmukainen tai epäoikeudenmukainen ja miten hallitukset voivat vastata, erityisesti veloittamalla ylimääräisiä tuontitulleja, jotka on laskettu korvaamaan vilpillisen kaupan aiheuttamat vahingot. Useilla muilla WTO-sopimuksilla pyritään tukemaan reilua kilpailua: esimerkiksi maataloudessa, henkisessä omaisuudessa, palveluissa. Julkisten hankintojen sopimus (monivaiheinen sopimus, koska sen allekirjoittivat vain muutamat WTO: n jäsenet) laajentaa kilpailusääntöjä monien maiden tuhansien hallintoyksiköiden ostoihin. Ja niin edelleen. Kehityksen ja talousuudistuksen kannustaminen takaisin alkuun WTO-järjestelmä edistää kehitystä. Toisaalta kehitysmaat tarvitsevat joustavuutta siihen aikaan, kun he tekevät järjestelmäsopimusten toteuttamista. Sopimukset itse perivät GATTin aikaisemmat määräykset, jotka mahdollistavat kehitysmaiden erityistukea ja kauppaa koskevia myönnytyksiä. Yli kolme neljäsosaa WTO: n jäsenistä ovat kehitysmaat ja siirtymät markkinatalouteen. Uruguayn kierroksen seitsemän ja puolen vuoden aikana yli 60 näistä maista toteutti kaupan vapauttamisohjelmia itsenäisesti. Samanaikaisesti kehitysmaat ja siirtymätaloudet olivat paljon aktiivisempia ja vaikutusvaltaisempia Uruguayn kierroksen neuvotteluissa kuin edellisellä kierroksella, ja ne ovat vieläkin nykyistä Dohan kehitysohjelmaa. Uruguayn kierroksen lopussa kehitysmaat olivat valmiita ottamaan suurimman osan velvoitteista, joita vaaditaan kehittyneistä maista. Sopimukset antoivat kuitenkin siirtymäkausia sopeutumaan WTO: n tuntemattomiin ja mahdollisesti vaikeisiin säännöksiin erityisesti köyhimmille ja vähiten kehittyneille maille. Ministerin päätös, joka hyväksyttiin kierroksen lopussa, sanoo, että parempien maiden olisi nopeutettava vähiten kehittyneiden maiden viemien tavaroiden markkinoille pääsyä koskevien sitoumusten täytäntöönpanoa, ja se pyrkii lisäämään teknistä apua niille. Viime aikoina kehittyneet maat ovat alkaneet sallia tullittoman ja kiintiötöntä tuontia lähes kaikille vähiten kehittyneille maille. Kaiken tämän vuoksi WTO ja sen jäsenet ovat edelleen oppimisprosessin läpi. Nykyinen Dohan kehitysohjelma sisältää kehitysmaiden huolen vaikeuksista, joita he kohtaavat Uruguayn kierroksen sopimusten täytäntöönpanossa. Kauppajärjestelmän pitäisi olla. (syrjimättömyyttä) ei pitäisi syrjiä kauppakumppaneitansa (heille yhtä suosituimmuusasemaa tai MFN: n asemaa), eikä se saa syrjiä sen omien ja ulkomaisten tuotteiden, palveluiden tai kansalaisten (antamalla heille kansallista kohtelua) vapaampia esteitä, neuvottelemalla ennakoitavissa olevien ulkomaisten yhtiöiden, sijoittajien ja hallitusten olisi voitava luottaa siihen, että kaupan esteitä (myös tariffeja ja muita kuin tulleja koskevia esteitä) ei pitäisi lisätä mielivaltaisesti tariffien määrään ja markkinoiden avaamista koskevat sitoumukset sitovat WTO: ssa kilpailukykyisempiä, mikä leviää epäoikeudenmukaisia ​​käytäntöjä, kuten vientitukia ja polkumyynnillä saatavia tuotteita alhaisemmilla kustannuksilla, jotta markkinaosuus olisi edullisempi vähemmän kehittyneille maille, jolloin niillä olisi enemmän aikaa sopeutua, suurempaa joustavuutta ja erityisiä etuoikeuksia. Tämä kuulostaa ristiriitaiselta. Se ehdottaa erityistä kohtelua, mutta WTO: ssa se tarkoittaa tosiasiassa syrjimättömyyttä, joka kohtelee lähes yhtä hyvin kaikkia. Näin tapahtuu. Jokainen jäsen kohtelee kaikkia muita jäseniä yhtä hyvin suosituimpana kauppakumppanina. Jos jokin maa parantaa etuja, jotka se antaa yhdelle kauppakumppanille, sen on annettava sama parasta kohtelua kaikille muille WTO: n jäsenille, jotta ne pysyvät kaikkein suosituimpia. Suurin suosituimmuusasema (MFN) ei aina merkitse tasavertaista kohtelua. Ensimmäiset kahdenväliset MFN-sopimukset perustivat yksinoikeudellisia ryhmiä maan suosituimmista kauppakumppaneista. GATTin ja nyt WTO: n mukaan MFN-klubi ei enää ole yksinoikeus. MFN-periaatteella varmistetaan, että kukin maa kohtelee yli 140 jäsentä yhtä lailla. Mutta on joitain poikkeuksia. Monenvälisen kauppajärjestelmän edessä olevat haasteet julkisen politiikan yleisten tavoitteiden ratkaisemiseksi Huolimatta maailmankaupan viennin 14,5 prosentin noususta huolimatta finanssikriisin ja maailmanlaajuisen taantuman vaikutukset vaikeuttavat edelleen talouden elpymistä. Suhteellisen korkea öljyn hinta ja jatkuva työttömyys sekä budjettivajeiden vähentämiseen tähtäävät toimenpiteet ovat heikentäneet lyhyen aikavälin kasvunäkymiä. Vaikka SouthSouth-kauppa räjähtää edelleen, kaupan epätasapainot eli viennin ja tuonnin välinen kuilu kasvoi vuonna 2010 vuoteen 2009 verrattuna (vaikkakin pienemmät kuin kriisiä edeltävät tasot). Sitä vastoin Dohan kierroksen kauppaneuvottelut ovat päätyneet umpikujaan, mikä aiheuttaa epävarmuustekijöitä Maailman kauppajärjestön (WTO) tulevaisuudesta neuvottelufoorumina. Näissä olosuhteissa, jos järjestelmä uudistaisi jäsenvaltioiden päävalmiuteen perustuvan päätöksentekoprosessin, konsensuksen periaate ja yksittäisen yrityksen käsitteen, kuten eräät kriitikot ovat ehdottaneet. Ja jos näin on, miten tällainen uudistusohjelma voitaisiin aloittaa WTO: ssa Lisäksi WTO: n neuvottelutoiminnon lisäksi järjestelmän halvaus herättää kiireellisiä kysymyksiä järjestelmän kyvystä vastata aikamme kiireellisiin haasteisiin, kuten kauppaan ja ilmastonmuutokseen tai elintarviketurvaan ja hintojen vaihteluun . Hakemistekstit Teemaattiset avainsanat160: Nykyinen näkemys on WTO: n neuvottelutoiminnassa lamaannus, olipa kyse sitten markkinoille pääsystä tai sääntöjen tekemisestä. Meidän on kohdattava WTO: n kyvyttömyys sopeutua ja sopeutua uusiin maailmanlaajuisiin kaupan prioriteetteihin, joita et pysty ratkaisemaan kahdenvälisten sopimusten avulla. Pascal Lamy epävirallisessa neuvottelukomitean valtuuskunnan kokouksessa 26. heinäkuuta 2011 1 200809-rahoituskriisi ja Euroopan nykyinen valtioiden velkakriisi eivät ole ainoastaan ​​korostaneet maailmanlaajuisten taloudellisten keskinäisten riippuvuussuhteiden korkeaa tasoa vaan myös kasvavia haasteita kansainvälisten yhteistyötoimien toteuttamiseksi kiireellisten kestävän kehityksen haasteisiin vastaamiseksi. Nopeasti muuttuvassa moninapaisessa maailmassa, jossa taloudellinen vauraus siirtyy asteittain idässä ja etelässä ja joissa resurssirajoitukset ovat lisääntyneet, kansainvälinen yhteistyö on edelleen kriisissä. Kehittyvien maiden, kuten Kiinan, Intian tai Brasilian, nousu ja perinteisten taloudellisten voimien suhteellinen väheneminen ovat luoneet uusia mahdollisuuksia, mikä näkyy SouthSouth-kaupan ennennäkemättömässä kasvussa viime vuosikymmenen aikana tai niin. Se on kuitenkin myös aiheuttanut uusia jännitteitä, etenkin maiden välillä, joilla on suuria kaupan ylijäämiä ja joilla on kasvavia kauppavajeita. Tällaiset jännitteet ovat yhtä arvokkaita kansainvälisissä neuvotteluissa, kuten ilmastonmuutoksen torjunnassa. 2 Samaan aikaan nälänhätisten ihmisten määrän arvioidaan saavuttaneen miljardi vuonna 2009, mikä heikensi elintarviketurvaa takaisin poliittisen asialistan kärkeen. Koska kysynnän kasvu jatkuu nopeammin kuin tarjonnan lisääntyminen, mikä johtuu pohjimmiltaan alhaisesta tuottavuuden kasvusta, elintarvikkeiden hintojen odotetaan pysyvän korkeina ja epävakaisina tulevina vuosina. Useat tekijät ovat osaltaan edistäneet hintavaihteluita: alhaiset varastot, jotka johtuvat sääoloihin liittyvästä tuotannon vähenemisestä, biopolttoaineiden kasvavan kysynnän lisääntymisestä, energian hinnan noususta ja Yhdysvaltain dollarin heikkenemisestä. Näitä ovat kuitenkin pahentaneet politiikan vastaukset, kuten vientikieltojen . 3 Tämä nopeasti muuttuva ympäristö ja kansainvälisten yhteistyötoimien kiireelliset tarpeet elintarviketurvan, ilmastonmuutoksen tai kestämättömän kaupan epätasapainon torjumiseksi ovat voimakkaasti vastakkain monenvälisen kauppajärjestelmän nykyisen lamaannuksen kanssa. Maailman kauppajärjestön (WTO) kauppaneuvottelujen Dohan neuvottelukierros on pysynyt monessa kuukaudessa rajoissa, eikä lähitulevaisuudessa ole todellisia näkymiä. Vaikka useat tekijät selittävät kymmenvuotisten kauppaneuvottelujen umpikujaan, tämä halvaantuminen herättää epävarmuustekijöitä monenkeskisen kauppajärjestelmän tulevaisuudesta. 4 Tämän keskustelun osana tässä luvussa tarkastellaan sitä, miten monenvälinen kauppajärjestelmä on pyrkinyt vastaamaan yleisiin poliittisiin tavoitteisiin ja miten se voi tulevaisuudessa tehdä. Kun tarkastellaan kansainvälisen kaupan nykyisiä suuntauksia ja viimeaikaisia ​​kehityskulkuja, jotka ovat johtaneet Dohan kierroksen nykyiseen kriisiin, osassa 3 tarkastellaan mahdollisia vaihtoehtoja WTO: n neuvottelujen uudistamiseksi. Lopuksi neljännessä kohdassa keskitytään siihen, miten WTO on pyrkinyt vastaamaan tiettyihin julkisen politiikan tavoitteisiin aikaisemmin käyttäen esimerkkinä elintarviketurvan tapausta ja mitä tämä kertoo siitä, miten monenvälinen kauppajärjestelmä liittyy yleisiin yleisiin poliittisiin tavoitteisiin . 5 Vuoden 2009 voimakkaan 12 prosentin laskiessa maailman tavarahyödykkeiden volyymi kasvoi ennätyksellisen 14,5 prosentilla vuonna 2010, mikä mahdollisti maailmanlaajuisen kaupan elpymisen kriisiä edeltävälle tasolle. Tämä luku, joka on suurin tietojen keräämisestä lähtien vuonna 1950, seurasi maailmanlaajuisen bruttokansantuotteen (BKT) 3,6 prosentin kasvua. Maailman kauppajärjestön WTO: n (2011a) mukaan maailmankaupan kasvuvauhdin pitäisi laskea vaatimattomaksi 5,8 prosentiksi vuonna 2011, kun maailman bruttokansantuote kasvaa 2,5 prosenttia (ks. Kuva 9.1). Ei ole yllättävää, että Aasian vienti kasvoi nopeimmin 23,1 prosenttia ja Kiinan ja Japanin vienti kasvoi 28,4 ja 27,5 prosenttia. Samaan aikaan kauppatavarakauppa kasvoi 10,8 prosenttia Euroopassa ja 15,4 prosenttia Yhdysvalloissa. Kokonaisvaltaiset kehitysmaat ja siirtymävaiheen talouksien osuus maailman kokonaisviennistä oli 45 prosenttia, mikä on korkein (WTO, 2011a). 6 Raaka-aineiden hintojen nousu ja Yhdysvaltain dollarin heikkeneminen merkitsivät sitä, että dollarin suhdannekehitys 22 prosentilla ylitti volyymikasvun. Erityisesti Afrikan, Lähi-idän tai Etelä-Amerikan luonnonvarojen viennin tukemat alueet kokivat kauppataseiden vähäisemmän kasvun, mutta viennin dollarin arvo kasvoi merkittävästi. Afrikan vienti kasvoi volyymiltaan 6,5 prosenttia, mutta dollariin nähden 28 prosenttia. Vastaavasti Latinalaisen Amerikan vienti kasvoi vain 6,2 prosenttia volyymiltaan, mutta 25 prosenttia dollarimääräisesti (WTO, 2011b). Kuva 9.1 Maailman kauppatavaroiden vienti ja BKT, 200811 (prosentuaalisena muutos) Prosenttiosuus verrattuna edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen. Lähde: WTO (2011b). Sitä vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien kauppa - ja kehityskonferenssin (UNCTAD) mukaan ulkomaiset suorat ulkomaiset investoinnit kasvoivat 1,185: stä 1,244 miljardiin euroon vuonna 2010, mikä johtui suurelta osin lisääntyneestä kehityksestä kehitysmaihin, osuus kaikista ulkomaisista suorista sijoituksista (UNCTAD, 2011) oli yli puolet. Ulkomaiden suorien ulkomaisten suorien sijoitusten määrä nousi ennätyksellisen korkealle, kun suurin osa niiden investoinneista suuntautui muihin eteläisiin maihin. 8 Vaikka nämä luvut vaikuttavat vaikuttavalta, vuoden 2010 tavarakaupan lisääntyminen ei riitä palauttamaan vientitasoa 1990-2008: n suuntausten mukaisesti. Investointien edetessä huolimatta 5 prosentin kasvusta vuoteen 2009 verrattuna globaalit suorien ulkomaisten suorien sijoitusten virrat ovat pysyneet alhaisempia kuin kriisin edetessä keskimäärin (200507) ja 37 prosenttia vuoden 2007 huippunsa alapuolella (UNCTAD, 2011). Ja kun Latinalaisen Amerikan ja Kaakkois-Aasian kehittyvillä talouksilla oli nopea kasvu, suorien ulkomaisten suorien sijoitusten volyymit supistuivat edelleen kehittyneissä maissa, Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Yleisesti ottaen maailmanlaajuinen tuotanto vuonna 2009 oli vähäistä, mutta WTO väittää, että vuonna 2010 odotettiin kasvavan erityisesti BKT: n kasvun ollessa usein 4 prosenttia tai enemmän viime vuosina (WTO, 2011a). Useat tekijät saattavat selittää, miksi kaupankäynti ja tuotos kasvoivat hitaammin kuin mitä heillä olisi. Vuonna 2010 suhteellisen korkea öljyn hinta nosti kotitalouksien ja yritysten energiakustannuksia. Korkea työttömyysaste vaikutti myös kotimaiseen kulutukseen ja tuonnin kysyntään kehittyneissä maissa. Lopuksi, yritykset Euroopassa, Yhdysvalloissa ja muualla budjettialijäämien vähentämiseksi johtivat menojen ja tulojen vähentämiseen, mikä heikensi lyhytaikaisia ​​kasvunäkymiä. Finanssikriisin ja maailmanlaajuisen taantuman kielteiset vaikutukset ovat todennäköisesti edelleen jonkin aikaa huolimatta vuoden 2010 ennätystasosta. 10 Yhdysvalloissa alhainen kansallinen säästämisaste ja suuri yksityinen kulutus suhteessa BKT: hen ovat jatkaneet ylläpitämistä tuontikauppatuotteiden kysyntä, joka nopeuttaa nopeasti vientiin perustuvaa kasvua kehittyvissä talouksissa. Viimeisten 10-15 vuoden aikana nämä kehityssuuntaukset ovat johtaneet suuria epätasapainoihin, joilla erityisesti Yhdysvalloissa kertyvät suuret vaihtotaseen alijäämät ja suuret vaihtotaseen ylijäämät muissa maissa, erityisesti Kiinassa, Saksassa ja Japanissa. Nämä ovat puolestaan ​​aiheuttaneet poliittisia jännitteitä, jotka näkyvät valuuttakurssipolitiikassa vallitsevassa USChin kiistassa. Vuonna 2010 kaupan epätasapaino pysyi pienemmäksi kuin ennen kriisiä, mutta useimmissa maissa, lukuun ottamatta Kiinaa, viennin ja tuonnin välinen ero kasvoi vuoteen 2009 verrattuna (ks. Kuvat 9.3 ja 9.4). Kuten kuvasta 9.2 käy ilmi, Yhdysvaltain kauppataseen vaje kasvoi noin US550 miljardista Yhdysvaltain dollariin US $ 690 miljardiin, mutta pysyi pienemmäksi kuin vuonna 2008 Yhdysvalloissa 880 miljardia. Samanaikaisesti Chinas-kaupan ylijäämä laski vuonna 2008 lähes 300 miljardista Yhdysvaltain dollariin vuonna 2010 yli 170 miljardiin Yhdysvaltain dollariin. Vuonna 2010 , EU: n kauppaedellytykset kasvoivat vuoden 2009 tasosta huolimatta Saksasta huolimatta Yhdysvaltain 200 miljardin euron kauppataseen ylijäämästä huolimatta EU: n yleinen alijäämä oli pienempi kuin vuonna 2008. Japani oli poikkeus yleisestä suuntauksesta pienempiin epätasapainoihin. ylijäämä lähes nelinkertaistui vuonna 2010 verrattuna kriisiä edeltäviin tasoihin. 11 Yleisesti vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että nykyiset epätasapainot eivät ole pitkällä aikavälillä kestäviä. Kotitalouksien kulutuksen pysyvästi korkealla tasolla Yhdysvalloissa on palattava hieman alhaisemmalle historialliselle tasolle (Mayer, 2011). Samanaikaisesti alhaiset kulutusmäärät ja korkeat kansalliset säästöt Kiinassa ovat vaatineet Pekingiä kehittämään sisämarkkinoitaan ja siirtymään asteittain investoinneista ja viennistä kuluttajamaiseen kasvuun. Nämä suuntaukset vaikuttavat todennäköisesti sekä globaalin kysynnän kokoon ja koostumukseen tulevina vuosina. Tämä johtuu osittain siksi, että lisääntynyt kiinalainen kulutus ei välttämättä kompensoi täysimääräisesti Yhdysvaltain kysynnän kasvun mahdollista laskua vaan myös siksi, että molemmat talot tavarat tuovat maahan erilaisia ​​tavara-koreja, kun Kiina ostaa enemmän raaka-aineita, hyödykkeitä ja ruokaa. Ellei muut kauppataseen ylijäämämaat, kuten Saksa tai Japani, myös lisäävät kotimaista kulutustaan, globaalin kysynnän muutokset vaikuttavat kielteisesti kehitysmaiden vientiin sekä työllisyyteen, erityisesti tekstiili - ja vaatetusteollisuudessa (Mayer, 2011). Kuva 9.2 Kaupan epätasapaino valituissa talouksissa, 200810 (miljoonaa Yhdysvaltain dollaria) Lähde: WTO (2011b). 12 SouthSouth-kauppa on jatkanut laajentumistaan, ja se edustaa tällä hetkellä noin 50 prosenttia kehitysmaiden viennistä. Africas-kaupan volyymit kehittyvien kumppaniensa kanssa ovat kaksinkertaistuneet nimellisarvossa vuosikymmenen aikana ja nyt ovat 37 prosenttia maanosien kokonaiskaupasta (AFDB et al. 2011). Vaikka Kiina edustaa afrikkalaista johtavaa nousevaa kumppania, joka ylitti USA: n volyymiltaan, maanosien summa kauppaa muiden kehittyvien kumppaniensa kanssa (kuten Turkki, Brasilia, Korea ja Intia) on nyt jopa suurempi kuin Kiinan kanssa käytävä kauppa. Vaikka tämä kehitys tarjoaa uusia mahdollisuuksia vientimarkkinoille, teknologiansiirroille, avustuksille ja muille yhteistyömuodoille Afrikkalainen vienti muihin kehitysmaihin keskittynee pääasiassa ensisijaisiin tuotteisiin, ja tähän mennessä on vain vähän todisteita siitä, että SouthSouth-kauppa on aiheuttanut todellista rakennemuutosta. Kuva 9.3 Tuontihinnat: Yhdysvallat ja Kiina, 200511 (miljoonaa dollaria) 13 Kuva 9.4 Tuontihinnat: Saksa ja EU, 200511 (miljoonaa dollaria) Lähde: WTO (2011b). 14 Dohan neuvottelukierros on jatkunut tammikuusta 2010 lähtien, ja määräaikaa kymmenvuotisten neuvottelujen päättymisestä on päättynyt kyseisen vuoden ja seuraavan vuoden lopussa ja nyt ei ole loppua. Vuoden aikana Yhdysvalloissa toistuvasti vaadittiin pakollista osallistumista teollisuustuotteita koskeviin alakohtaisiin sopimuksiin, mikä johtui leikkauspalkkioista koko toimialalla. Brasilia, Kiina ja Intia hylkäsivät Yhdysvaltojen vaatimukset suurimpien nousevien talouksien ottamiseksi tiettyihin vastuualueisiin ja kiistivät Washingtonsin väittävän, että joulukuuhun 2008 tehdyistä teksteistä aiheutuisi kohtuutonta rangaistusta siitä, että Yhdysvallat kehotti sen sijaan Yhdysvaltoja selvittämään, mitä konkreettisia myönnytyksiä Washington voisi tarjota vastineeksi markkinoiden lisääntymisestä pääsy. 15 Sitä vastoin kehitysmaiden G-33-ryhmä teki joukon ehdotuksia, jotka edistäisivät vahvaa erityistä suojamekanismia, jota ne voisivat käyttää puolustaakseen kotimaisia ​​maataloustuottajia äkillisistä tuonnin hinnoista tai hintojen laskusta. Yhdysvallat ja muut viejämaat vaativat edelleen, että kehitysmaiden joustavuus ei saisi heikentää normaalin kaupan kasvua. 16 Loppujen lopuksi hedelmättömän kartoituksen jälkeen maaliskuussa 2010 jäsenet tapasivat suurimman osan jäljellä olevasta vuodesta useissa epävirallisissa kahden - ja monenvälisissä ryhmissä, joita WTO: n pääjohtaja Pascal Lamy kuvasi vaihtelevaksi geometriksi. Kauppa kävi myös keskustelemassa OECD: n ja Aasian ja Tyynenmeren talousyhteistyön (APEC) järjestämistä kokouksista ja G20-ryhmän Toronton ja Soulin huippukokouksista johtavien talouksien osalta vain virkamiehille, että tärkeimpien kaupankäynnin valtuuksien edut eivät olleet vielä riittävän lähellä Dohan sopimusta lähitulevaisuudessa. Vuoden 2011 alkupuolella Meksiko ja Brasilia esittivät erilliset ehdotukset Dohan umpikujasta poistamisesta, mukaan lukien mahdolliset kompromissit erillisten neuvottelualueiden, kuten maatalouden ja teollisuustuotteiden, välillä. Nämä kuitenkin löysivät vain vähän tukea maailmanlaajuisessa kauppajärjestössä. Ottaen huomioon, että aukkoja on yhä vaikeampi sillata, kauppaneuvottelijat alkoivat keskustella pehmeän laskeutumisvaihtoehdoista. Tarkistettujen tekstien tai työasiakirjojen julkaiseminen huhtikuussa 2011 vahvisti pelkoja, että edistyminen oli estynyt, ja jotkut neuvotteluryhmien puheenjohtajat pystyivät vain julkaisemaan tilannekatsauksia uusien luonnosten sijaan. 17 jäsenet sitten alkoivat hiljaa keskustelemaan siitä, mitä Plan B voisi näyttää. Suunnitelma julkistettiin virallisesti toukokuussa: jäsenet viimeistelisivät vähiten kehittyneiden maiden huomion keskittyvän minipaketin joulukuun ministerikokoukselle ja laatiinkin myös työsuunnitelman muiden ratkaisemattomien kysymysten ratkaisemiseksi. Yhdysvaltojen vaatimuksesta paketti laajennettiin koskemaan myös muita kuin vähiten kehittyneitä maita koskevia kysymyksiä. Paketti alkoi kuitenkin purkautua nopeasti, koska jäsenet eivät päässeet sopimaan siitä, mitkä LDC - ja ei-LDC-kohteet sisällytetään. Konsensus osoittautui epäselväksi neljälle tärkeimmille kysymyksille, joita vähiten kehittyneet maat pyrkivät sisällyttämään: vientitullittomuuden ilman kiintiöitä, LDC-palveluiden luopuminen, puuvillan askel eteenpäin ja parempia alkuperäsääntöjä. Vastaavasti kauppavaltuuskunnat eivät kyenneet sopimaan ehdottamasta muita kuin vähiten kehittyneitä maita koskevia kysymyksiä, jotka vaihtelivat kalastustuesta kaupan helpottamiseen ja vientikilpailuun. 18 Elokuussa joulukuun 2011 ministeritason suunnitelma oli siirtynyt pois LDC-plus-paketin tuottamisesta. Sen sijaan jäsenet päättivät keskittyä muihin kuin Dohan kysymyksiin ja joulukuun jälkeiseen työsuunnitelmaan Dohan päättämiseksi. mahdolliset LDC-toimitukset. 19 Useat tekijät selittävät jäseniä kyvyttömyydestä tehdä kauppaneuvottelut. Jotkut viittaavat siihen, että neuvotteluprosessi on muuttunut liian poliittiseksi ja monimutkaiseksi, kun otetaan huomioon WTO: n 153-jäsenisen jäsenyyden kasvava moninaisuus ja erilaiset odotukset. Toiset syyttävät nousevien talouksien, kuten Brasilian, Kiinan ja Intian, kasvua yhdessä voimakkaampien kehitysmaiden liittoutumien kanssa. Toiset edelleen yhdistävät sen maailmanlaajuiseen finanssikriisiin ja EU: n ja Yhdysvaltojen viimeaikaisiin kotimaisiin vaikeuksiin, jotka ovat estäneet kyseisiltä mailta täysin käyttämästä johtavaa asemaa WTO-neuvotteluissa. Lopuksi maakohtaiset kannat ja neuvottelujen edut ovat muuttuneet ajan myötä, mikä heijastaa nykyään geopoliittista dynamiikkaa. Kaikki nämä tekijät ovat merkityksellisiä, mutta kriitikot viittaavat yhä enemmän järjestelmän perustavanlaatuiseen puutteeseen, joka liittyy neuvottelujen toteuttamiseen. Jotkut tarkkailijat ovatkin väittäneet, että järjestelmä on uudistettava perusteellisesti nykyisen halvauksen poistamiseksi. 20 Toiset huomauttavat, että WTO: n institutionaaliset menettelyt eivät ole lannistaneet organisaatiota vaan pikemminkin tapa, jolla jäsenet ovat päättäneet käyttää sääntöjään ja käytäntöjään (Rodriguez Mendoza ja Wilke, 2011 Rolland, 2010). Itse asiassa jotkut asiantuntijat väittävät, että WTO on toiminut mallin hallinnointijärjestelmänä kansainvälisellä tasolla lähinnä automaattisen ja täytäntöönpanokelpoisen riitojenratkaisujärjestelmän vuoksi. Lisäksi sen sääntöjen ja tieteenalojen mukaan väitetään, että WTO on onnistunut myös estämään protektionistiset taipumukset talouskriisin aikana. 1 Warwickin raportti. Esimerkiksi keskustelu institutionaalisesta uudistuksesta tarvitaan, missä muodossa ja millaista prosessia on jatkettu aina WTO: n perustamisen jälkeen (Deere - Birbeck ja Monagle, 2009). Vuonna 2003 Cancunin ministerikokouksen epäonnistuttua Pascal Lamy sitten EU: n kauppaneuvos piti WTO: ta keskiaikaisena ja vaati päätöksentekoprosessin uudistamista (Lamy, 2003). Viime vuosina eri toimijat ovat ehdottaneet, että hallinnoinnista ja hallinnosta käytävien WTO: n kaikkien osa-alueiden uudistaminen käydään kauppaneuvottelujen ja riitojenratkaisun avulla kapasiteetin kehittämiseen ja yhteistyöhön muiden toimielinten tai suuren yleisön kanssa (Deere-Birbeck ja Monagle , 2009). Näiden ehdotusten taustalla olevat tavoitteet ja ehdotettujen uudistusten vauhti ovat olleet yhtä moninaisia, mikä johtuu täydentävistä parannuksista toimielimen toimintojen perusteellisiin muutoksiin. Vaikka hallitukset ovat ottaneet joitain ehdotuksia, toiset ovat esittäneet akateemiset tieteet, tutkimuslaitokset, kansalaisyhteiskunta ja muut kansainväliset organisaatiot.1 Monenvälinen järjestelmä ei itse ole ollut staattinen näihin vaatimuksiin nähden. Edistyksellisiä muutoksia on tapahtunut useilla aloilla, myös hallintotasolla, ulkoisessa avoimuudessa, yleisön osallistumisessa riitojenratkaisumenettelyihin tai neuvottelujen tapaan (Deere-Birbeck ja Monagle, 2009). Näiden muutosten toivottavuudesta ja vaikutuksista ja siitä, ovatko ne riittävän kaukana, on kuitenkin eri mieltä. 2 Kun hallitukset käynnistivät vuoden 1986 GATT-neuvottelut Uruguayn kierroksen kauppaneuvotteluissa, decl (.) 22 Keskustelu herätti mielenkiintoa jäsenten valmistelemiseksi marraskuussa 2009 pidettäväksi ministerikokoukseksi. Kymmenen vuoden monimutkaisten neuvottelujen jälkeen, jolle on tunnusomaista jääneet määräajat ja muutamat aineelliset osingot, kriitikot ovat väittäneet, että bodit vahvistavat tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) 2 siirtämät säännöt, periaatteet ja käytännöt, ovat yksinkertaisesti huonosti sopivat aikamme muuttuviin haasteisiin. Jotkut jopa väittävät, että GATTWTO: n kultainen kolmiomainen päätöksenteko, sopimuspuolten hallitseva asema, konsensuksen periaate ja yhden yrityksen logiikka eivät pysty vastaamaan nykyaikaisen maailmanlaajuisen kaupan hallinnan haasteisiin (Cottier ja Elsig, 2009). 23 WTO: n neuvottelujen tehostaminen edellyttää tasapainoista kolmea kilpailevaa vaatimusta: neuvottelujen tehostaminen parantaisi legitimiteettiä muun muassa ottamalla paremmin huomioon yleisen edun mukaiset näkökohdat ja lisäämällä osallisuutta, jotta voidaan välttää vallan epäsymmetrit ja edistää molempia osapuolia hyödyttäviä tuloksia. Seuraavissa kohdissa tarkastellaan uudelleen kritiikkiä ja ehdotettuja uudistusvaihtoehtoja WTO: n neuvottelujen käytölle näiden tavoitteiden valossa. 3 Konsensusperiaate on peräisin kansainväliseltä kauppajärjestöltä (ITO) ja sen kanssa e (.) 4 DSU: n parannuksia ja selvennyksiä lukuun ottamatta 24 WTO-neuvottelua konsensusperiaate ja ajatus siitä, että ne edustavat yhtä yritystä. Konsensus ei ole tulkittu siten, että edellytetään yksimielisyyttä, 3 jos nykyinen jäsenvaltio ei vastusta, konsensus on oletettu. Yhtenäinen yritys sitä vastoin edellyttää, että kaikki osapuolet neuvottelevat ja hyväksyvät kaikki alueet samanaikaisesti.4 Molemmat periaatteet perustuvat suoraan WTO: n luonteeseen jäsenlähtöiseksi organisaatioksi. Kun sihteeristö olettaa lähes marginaalisen roolin ja yksimielisyysperiaatteen suvereenisen tasa-arvon perusteella, joka tunkeutuu kaikkiin organisaation alueisiin ja tehtäviin, sopimuspuolten hallitseva asema on sen tärkein ominaisuus. 25 Jokainen konsepti voidaan nähdä kaksiteräisenä miekana. Konsensusperiaate on tärkeä kehitysmaille, sillä se takaa teoriassa, että jokainen jäsen voi vetoa päätöksiin riippumatta poliittisesta tai taloudellisesta voimastaan. Yksittäinen yritys puolestaan ​​on tukenut kehitysmaita useaan otteeseen esimerkiksi silloin, kun ryhmä Latinalaisen Amerikan jäsenistä keskeytti WTO: n perustamisen, kunnes tietyistä myönteisistä kehitysmaiden edun mukaisista myönnytyksistä on tehty (Croome, 1995). 26 Molempia pilareita on kuitenkin tarkasteltava WTO: ssa vallitsevien valta-asymmetrien yhteydessä. Käytännössä vauraammat valtiot voivat pitää kauppaneuvotteluja panttivankeina helpommin kuin köyhemmät, koska ne pystyvät paremmin vastustamaan poliittista painostusta liittymään yksimielisyyteen jopa suurta vastustusta vastaan ​​(Steinberg, 2002 Cottier ja Elsig, 2009 Low, 2009) . Konsensusperiaate on siten vähemmän kuin lopullisen päätöksen tosiasiallinen yhteisymmärrys kuin konsensusrakentamisprosessi (Ismail ja Vickers, 2011). Suurimmat kaupankäyntimaat ovat siten erityisen vastuussa auttaakseen maita pääsemään yhteisymmärrykseen ohjaamalla konsensuksen rakentamista ja helpottamalla kompromisseja. Ismail ja Vickers huomauttavat näin ollen, että Dohan kierroksella kehittyneillä mailla on myös huomattava syy syyttää jopa vastuuta yhteisymmärryksen rakentamisprosessista. On huolestuttavaa, että konsensusperiaatteen kriitikot herättävät tehokkuusongelmia vain, kun pienemmät kehitysmaat ja suuremmat kehittyvät taloudet (esim. Brasilia, Kiina, Intia ja Etelä-Afrikka) eivät liity kehittyneiden maiden yhteisymmärrykseen (Ismail ja Vickers, 2011). 27 Tämä pätee samalla tavoin yksittäiseen yritykseen ja yhteyksien käyttämiseen ehtoihin liittyvien toimilupien myöntämiseksi tietyllä alueella muiden edistyessä. Vaikka periaatteessa nämä voisivat edistää kompromisseja keskittymällä neuvottelijoiden huomion suurimpiin voittoihin, käytännössä jäsenet pyrkivät ylipainostamaan tappioita (Van Grasstek ja Sauv, 2006). Tämä pätee erityisesti nykyiseen kierrokseen, jossa neuvottelijat eivät pyrkineet luomaan yhteyksiä järjestelmällisesti pitkän aikavälin hyötyjen saavuttamiseksi, vaan keskittymään pikemminkin taktisten syiden takia lyhytaikaisiin voittoihin (Rodriguez Mendoza ja Wilke, 2011). Liittymien käyttöönotto estää tiettyjä alueita etenemästä eteenpäin riippumatta siitä, mikä on edistystä muissa. Tämän seurauksena jopa pieniä sopimuksia ei voida saavuttaa, koska uudet ehdotukset edellyttävät lisää yhteyksiä. 28 Ehdotuksia näiden kahden tärkeimmän neuvotteluperiaatteen uudistamiseksi (Deere-Birbeck ja Monagle, 2009) voidaan tiivistää kahteen ryhmään: erilaisten äänestysjärjestelmien käyttöönottoon ja vaihtelevia geometrysopimuksia koskeviin ehdotuksiin, joihin kuuluvat niin kutsutut monivaiheiset ja kriittiset massasopimukset. 5 Huomattakoon, että Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) painotettu äänestys perustuu (.) 29 painotetun äänestyksen ehdotukset (yksi ehdotus konsensuspohjaisuuden uudistamiseksi) ja kriittiset massasopimukset ovat yhteinen ajatus. Voimakkuus äänestämisestä, esityslistan asettamisesta tai neuvottelujen osallistumisesta heijastaisi maan taloudellista merkitystä. Äänten jakaminen voisi näin ollen kuvata maan osuutta maailmankaupasta, BKT: sta tai markkinoiden avoimuudesta. Jotkut asiantuntijat ehdottavat myös maakokoa tai väestöä ottamalla huomioon, että tämä varmistaisi, että valta jaetaan tasapuolisesti kehittyneiden, kehittyvien ja muiden kehitysmaiden kesken (Cottier ja Takenoshita, 2008 Elsig, 2009). Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Maailmanpankin painotettujen äänestystapojen kokemukset osoittavat kuitenkin, että lähestymistapa voi helposti ilmaista todellisen vallan epäsymmetrian eikä ylittää epätasapainoa (Warwick Commission, 2007) .30 Nykyinen äänestysjärjestelmä ei kärsi suuri joukko pieniä maita, jotka estävät neuvottelut, mutta sen sijaan kourallinen voimakkaita maita, jotka eivät pääse yhteisymmärrykseen keskenään. Vaihtoehto, yksinkertainen äänten enemmistö, voisi olla vaikea ottaa käyttöön, koska se heikentäisi kehittyneiden maiden tällä hetkellä voimakasta asemaa antamalla pienemmille maaryhmille mahdollisuuden kumota ne. YK: n yleiskokouksen kokemus osoittaa, että monet maat vastustaisivat systemaattisesti yksinkertaisen enemmistöäänestyksen käyttöönottoa (Anghie, 2005). 31 Muuttuvien geometrian sopimusten käsite on vaihtoehto yhdelle yritykselle. Esimerkiksi monenvälisiä sopimuksia on jo käytetty aiemmin. Täällä kaikkien WTO: n jäsenten osallistuminen ei ole tarpeen, jotta sopimus voidaan tehdä ja asianomaiset jäsenet voivat liittyä neuvotteluihin. Useat asiantuntijat ovat ehdottaneet tämän lähestymistavan elvyttämistä ja parantamista (neuvoa-antava komitea, 2004 Elsig, 2008). Kriittisen massan lähestymistapa on hieman erilainen siinä mielessä, että se edellyttää, että osallistuvat jäsenet edustavat vähintään kriittistä massaa tai tiettyä kynnystä neuvoteltavasta sektorista, joka perustuu niiden yhteiseen taloudelliseen toimintaan, tuotantoon, kulutukseen tai vientiin (Jackson, 2001) . Tuensaajat väittävät, että tuonnin osuuden sisällyttäminen kynnykseen varmistaisi, että viejät eivät voineet käyttää kriittisiä massasopimuksia väärinkäyttämällä vientijärjestelmänsä yhdenmukaistamista tuojien vahingoksi sellaisen kysymyksen, jonka katsotaan olevan yhä tärkeämpi, esimerkiksi korkean teknologian tuottavat maat kärsivät tarpeesta tarvittavista raaka-aineista, jotka puretaan vain muutamissa maissa (ICTSD, 2011d). Ehdotetut kynnysarvot vaihtelevat 75 prosentista 90 prosenttiin. Tuensaajat väittävät, että kynnys voitaisiin lisäksi yhdistää vaatimukseen sisällyttää vähintään vähimmäismäärä maita. Jos arkkitehtuuri on rakennettu, kannattajat ehdottavat, että tämä toinen vaatimus voisi varmistaa tietyn kriittisen massan legitimiteetin pikemminkin kuin vain sen tehokkuuden. Esimerkiksi Warwick-komitea huomauttaa, että positiivinen maailmanlaajuinen hyvinvointi, syrjimättömyyden periaatteen suojeleminen ja nimenomaan sääntelyn tulonjakoa koskevien vaikutusten huomioon ottaminen olisi oltava osa kriittistä massaa, erityisesti silloin, kun se liittyy esityslistan muodostamiseen (Warwick Commission, 2007, 3). 32 On kuitenkin syytä varoittaa, että suurin osa kriittisen massan lähestymistavasta ehdotuksista keskittyy neuvotteluihin tuotantoketjun loppupäässä sovellettavista menettelytavoista ja myönnytyksistä (periaatteessa markkinoille pääsyn), mikä rajoittaa kynnysarvoja puhtaasti taloudellisiin näkökohtiin. Kun WTO pyrkii käsittelemään laajempaa kauppaan liittyvää politiikkaa, tällainen kriittinen massa-konsepti saattaa olla sopimatonta. Esimerkiksi pienissä maissa ei voi olla tiettyä vienti - tai tuontikauppaa tietyllä alalla, joten ne eivät ole välttämättömiä kriittisen massan kannalta, mutta kaikki uudet säännöt vaikuttavat kriittisesti maatalouden hyödykkeisiin tai uusiin palveluihin liittyviin asetuksiin käydä kauppaa. Tämä pätee erityisesti silloin, kun sääntelyn suuntaukset näyttävät yhä enemmän viittauksina oikeudelliseen tulkintaan ja uusia sääntelyn lähestymistapoja käytetään viittauksena ja argumentteina ei-asiaankuuluvissa mutta samankaltaisissa neuvotteluissa. Jokainen neuvottelu on siis myös maailmanlaajuisen politiikan ja lain kehityksen muodostamisesta. 6 Liitteeseen 4 sisältyvät sopimukset ja niihin liittyvät oikeudelliset välineet (jäljempänä "33"). Toinen näkökohta, jota kriittisen massan lähestymistavan kannattajat edelleen kiistelevät, on lopullisten sopimusten suosituimmuusasema (MFN). monenväliset WTO-sopimukset (joissa ei vaadittu kriittistä massaa) koskevat vain niitä jäseniä, jotka ovat allekirjoittaneet ne. 6 Jatketaan entisestään, että tämä lähestymistapa voi kääntää WTO: n osaksi kouraorganisaatiota, joka helpottaa ryhmäjärjestelyjä menettämättä monenvälisiä ja siten osallistavia ja Kaikilla WTO: n jäsenillä (Warwick Commission, 2007) vaihtoehtoisten ehdotusten tarkoituksena on laajentaa kriittisiin massasopimuksiin perustuvat oikeudet ja edut monenvälisten suhteiden perusteella. Tämä voisi säilyttää WTO: n monenvälisen luonteen ja siten sen joka tukee nopeita neuvotteluja.34 Jopa jälkimmäinen rakenne herättää kuitenkin tiettyjä kysymyksiä että tietty ala ei ollut merkityksellistä tietylle maalle kriittisen massayhteistyön aikaan, on epäselvää, miten maa voisi olla sitoutunut liittymään sopimukseen, jos edut ovat jo käytössä MFN-pohjalta. Lisäksi on epäselvää, olisiko maata vaadittava liittymään olemassa olevaan sopimukseen vai onko mahdollista neuvotella uudelleen termeistä (Harbinson, 2009). Jos muutoksia ei sallittu, voimakkaat ryhmät voisivat nyt tehdä sopimuksia, jotka tulevat kehitysmaille vasta myöhemmin, ja siten epäsuorasti asettavat niiden ehdot. Tässä mielessä otetaan huomioon kriittiset kriteerit, jotka koskevat WTO: n sitoumusten tekemistä vapaakauppasopimuksissa ja markkinoiden vastaisen kaupan esteen pelko (ACTA), jossa otetaan käyttöön uusi maailmanlaajuinen henkisen omaisuuden suojan vertailuarvo (ICTSD, 2008b). 35 Vaikka jotkin edellä käsitellyistä ehdotuksista saattavat olla lupaavia, ei äänestysmenettelyjen uudelleentarkastelua eikä kriittistä massaa koskevaa lähestymistapaa, kun otetaan huomioon muut uudistukset, näyttää olevan mahdollista saavuttaa täysimääräisesti WTO: n uudistuksen kolme tavoitetta eli tehokkuutta, legitiimiyttä ja osallisuutta. Instead, if implemented in their simplest form, both concepts risk excluding smaller countries and exacerbating power asymmetries. Also, none of the proposed reforms would be likely to resolve the current deadlock in the Doha round which results, to a large extent, from political differences rather than weak procedural rules. In this respect, some critics have challenged the member-driven nature of the institution. They argue that a stronger WTO secretariat could be useful, particularly in times where members fail to initiate needed deliberations or where discussions are paralysed by individual member states political actions. If members are not prepared to defend and promote the principles they subscribed to, then the Secretariat must be free to do so, the Sutherland report noted already in 2004 (Consultative Board, 2004). 7 See for instance the 2003 Memorandum on the Need to Improve Internal Transparency and Participati (. ) 36 Such proposals, however, need to be seen in the light of already existing criticism over a too powerful and partial WTO secretariat. The same stakeholders fear that strengthening the secretariat could create a strong institution following its own internal agenda.7 Consequentially, the challenge would be a strong, yet neutral secretariat. Proponents agree that this could only be guaranteed if member states were to ensure a constant participation and oversight. Efforts on strengthening the secretariat would thus focus primarily on increased political support by member states rather than a budgetary increase or a mandate extension as advocated by others. The idea behind this is to redirect but not replace the preponderant role of member states, i. e. to strengthen the WTO through increased policy deliberation among its members. 8 For instance, during the 7th Ministerial Conference in 2009, the delegation of Uruguay called upon (. ) 37 One important starting point could be the election process of the Director General (Consultative Board, 2004 Steger, 2009). This process provides a critical opportunity to reflect on the most pressing challenges facing the organisation. If candidates were to take a strong position while countries provided them with clear indications on what is expected over the coming term, directors would receive a strong mandate to lead and guide even in critical times (Deere-Birbeck and Monagle, 2009, 74). The current practice of nodding through rather than electing a new Director General, without any internal and external reflection process, on the other hand, weakens the position of the Director General, the member states and the WTO as an institution (Keohane and Nye, 2000). A second point of entry could be the regular Ministerial Conferences. If members used the meetings to reflect on the standing of the WTO, the way forward and the actions expected in the coming years, the secretariat could guide the organisation accordingly over the coming months. In fact Ministerial Conferences were originally meant to provide for such a forum. Only with the launch of the Doha Round they have turned into pure negotiation gatherings. Numerous developing countries have consistently criticised this development.8 38 As described above, there has been no shortage of thoughtful ideas and recommendations from a variety of different sources and study groups. But some critics argue that these ideas have gone nowhere because they have had no process to feed into. Currently only one set of proposals is being discussed in a formalised manner at the WTO, namely those related to dispute settlement (WTO, 1999b). As foreseen by the original WTO agreements a special session of the Dispute Settlement Body (DSB) has been reviewing related reform proposals since 1997. Formally it proceeds outside of the Doha Round and is not part of the single undertaking. In practice, however, the review is used as a trade-off opportunity in the Doha Round which has prevented any conclusion over the last 14 years. To allow for a proper debate, other reform proposals will also need to be addressed in a formalised process at the WTO. Such a process would probably need to involve and engage trade ministers themselves to generate sufficient credibility and political traction. Ideally, the process should be co-chaired and co-owned by a developing and a developed country trade minister. 39 At the same time, the experience of the Dispute Settlement Understanding (DSU) review shows that any reform discussion must be de-linked from trade negotiations. Enforcing such an objective and non-concession-based discussion could be easier if various reform proposals were debated in a joint forum with a common objective and a single plan of action. Moreover, a joint process would facilitate the coordination of different reforms ensuring that the executive, legislative and judicial branches of the WTO do not develop in opposite directions but are mutually supportive. 40 A first opportunity to initiate such a process was missed at the 7th Ministerial Conference, in December 2009, essentially due to a lack of political will to push this agenda through. During the preparatory process and under the leadership of India, 18 developed and developing countries had proposed to address the need for an institutional reform in a formalised and long-term manner. The coalition, backed by almost the entire WTO membership, called upon the WTO to periodically engage in a process of review of its functioning, efficiency and transparency and upon the member states to consider systemic improvements, as appropriate. to establish an appropriate deliberative process to review the organizations functioning, efficiency and transparency and consider possible improvements, while bearing in mind the high priority attached to the successful conclusion of the DDA Doha Development Agenda negotiation (WTO, 2009). 41 However, the proposal was dropped from consideration following opposition from Bolivia, Cuba, Ecuador, Nicaragua and Venezuela ( ICTSD. 2009). An earlier communication submitted by India in summer 2009, entitled Strengthening the WTO, likewise remained without further consideration ( Deere-Birbeck, 2009). These missed opportunities further aggravate the dilemma of the WTO as political guidance becomes hampered at the very first stage ( Deere-Birbeck, 2009). If the secretariat assumed a more active role in preparing ministerial conferences and guiding towards processes as those called upon by the country coalition, initial opposition might be overcome. As a formal forum for discussing reform proposals continues to be missing, this could be the first step towards reform. 42 Beyond institutional reform, the current paralysis in the Doha Round is affecting the ability of the system to address pressing global challenges. Over the last 17 years, public perceptions of the organisations relevance and legitimacy have greatly depended on the degree to which it can credibly claim to be responding effectively to broader public policy demands in areas such as food security, environmental protection, labour standards and, more recently, the transition towards a low-carbon economy. However, the difficulty the WTO has experienced in bringing its troubled Doha Round talks to a successful conclusion is arguably hampering its ability to respond and adapt meaningfully to new public policy challenges. 43 From its inception in 1994 as an organisation outside the UN system, the WTO has consistently been obliged to demonstrate that its decision-making processes, rules and negotiating outcomes are consistent with broader public policy goals in the areas of health, the environment or development, to name but a few. While calls for greater policy coherence have often come from the governments that constitute the membership of the global trade body, they have also come from civil society groups, the media and even from other intergovernmental agencies concerned with the relationship between trade and public policy objectives. 9 Policies directed at ensuring food security certainly reach beyond the trade arena. Investment in (. ) 44 The evolution in the way in which food security concerns are addressed at the WTO can serve to illustrate the organisations attempt to take wider public policy goals into account.9 It also demonstrates the challenges that remain in establishing policy coherence with other global governance mechanisms, and in responding to the scale and ambition of the aspirations and commitments that governments have agreed to in the post-war period (United Nations General Assembly, 1948, art. 25 1 966, art. 11 2000, goal 1) (FAO, 1996, para. 2). 45 At the global level, evolving consumption patterns, combined with demographic changes, urbanisation and low agricultural productivity growth, are widely expected to mean that regional and international trade will play an increased role in many developing countries food security strategies. Combined with increased investment in agriculture, international trade mighthelp offset future climate-induced production decreases in certain regions, ensuring that local populations can purchase food that may be unavailable in sufficient quantities through domestic production. 10 Food security exists when all people, at all times, have physical and economic access to sufficie (. ) 46 Two years before the 1996 World Food Summit agreed on a landmark definition10 of food security that is still widely used and accepted today, the concept was mentioned in the preamble to the Agreement on Agriculture at the end of the Uruguay Round, and in some paragraphs within the text of the accord. These included provisions dealing with export prohibitions and restrictions (article 12), subsidies for public stockholding for food security purposes (Annex 2, para. 3) and a clause permitting exemptions to be made from market access binding and reduction commitments (Annex 5, para. 1d). However, while food security is also related to numerous other aspects of the agreement, such as subsidy reform or market access considerations, it is not explicitly mentioned anywhere else in the text. 11 See, for example, proposals from the developing country Like Minded Group (23 June 2000), GAGN (. ) 47 As governments concluded the Agreement on Agriculture, they also finalised the Marrakech Decision (WTO, 1999c) on least developed and net-food importing developing countries, supposedly intended to ensure that these countries would remain able to purchase food from external sources on reasonable terms and conditions. The decision has since been widely criticised by developing countries, who have argued that loopholes in the text prevent them from requiring developed countries and the international financial institutions to implement its provisions.11 Essentially, the decision characterises the challenge that net food-importing countries could face as a trade and balance-of-payments problem rather than a food security problem, and provides a fairly limited set of solutions centring mainly on the provision of food aid. 48 Arguably, the way in which food security concerns have been approached in the multilateral trading system has evolved considerably since the end of the Uruguay Round, along with the way in which other public policy goals have been treated. In the years running up to the 2001 Doha ministerial conference, developing country governments expressed growing concern that they were ill-equipped to implement the Uruguay Round agreements, that the provisions of these agreements undermined domestic food security, or as in the case of the Agreement on Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights (TRIPS) that they had signed on to texts which affected their food security without fully understanding the practical and legal implications that might result. In some cases, these concerns were also echoed by development agencies and campaign groups, farmers organisations, research centres, academic experts and the staff of various intergovernmental organisations. 12 Cuba, Dominican Republic, Honduras, Pakistan, Haiti, Nicaragua, Kenya, Uganda, Zimbabwe, Sri Lanka (. ) 13 India (15 January 2001), GAGNGW102, wto. orgenglishtratopeagricenegsbkgrnd02p (. ) 14 Domestic support measures that are exempt from reduction commitments on the basis that they cause (. ) 49 In the summer following the WTOs Seattle ministerial conference in 1999, a cross-regional group of 11 developing countries known as the Like-Minded Group submitted a proposal12 for a development box, under the built-in agenda of negotiations foreseen in article 20 of the Agreement on Agriculture. The sponsors called for a development box that would aim to increase food security and food accessibility by allowing developing countries to select which products would be disciplined under the rules of the Agreement on Agriculture allowing developing countries to re-evaluate and adjust their tariff levels provide greater flexibility for developing countries to use limited amounts of trade-distorting support under the de minimis provision (WTO, 1999a, art. 6.4) and allowing developing countries to use the special safeguard clause. Measures to reform developed country subsidies and tariffs were also included as part of the same proposal. The Indian government echoed many of these proposals in an early 2001 submission13 calling for the establishment of a food security box, which also contemplated measures to reform rules on green box subsidies.14 Several of the elements outlined in the development box proposal were later to appear, in modified form, in subsequent negotiating submissions and texts. 50 The Doha declaration launching a new round of trade talks dubbed the Doha Development Agenda by the WTO also made explicit reference to food security goals. It stated that developing countries would be accorded special and differential treatment so as to enable them to take account effectively of their development needs, including food security and rural development (WTO, 2001, para. 13). Such treatment was to be an integral part of all elements of the negotiations, the declaration said, in language that was to be echoed in a large number of negotiating proposals submitted in the years that were to follow. 15 Substantial improvements in market access reductions of, with a view to phasing out, all forms o (. ) 51 The dozens of proposals that invoked food security during the Doha Round, and in the years immediately before its launch, can be roughly divided into a handful of broad, non-exhaustive categories, largely reflecting the emphasis of the agriculture negotiations on four main areas15 : 52 On market access, many developing countries sought to be granted greater flexibility on tariff commitments, and access to an agricultural safeguard that would allow themselves to shield producers from the effects of import surges or price depressions. 16 A provision allowing developing countries to exempt some input and investment subsidies from reduc (. ) 53 Food security concerns were discussed in relation to trade-distorting support in general, but were also given particular attention in proposals for reform of the WTOs green box, and for maintaining or expanding article 6.2 of the Uruguay Round Agreement on Agriculture.16 54 The issue of food security also arose in negotiations on proposed new disciplines governing the provision of food aid, and in debates on export credits and other export competition issues. 55 Finally, importing countries in particular raised questions and concerns over food security in proposals on export restrictions (including export taxes and export prohibitions). 56 In each of these areas, different political constituencies and country grouping were active in seeking concessions. 17 See, for example, G-33 proposals: 1 June 2004 (JOB(04)65) 3 June 2005 (JOB(05)91) 12 Oct 2005 (. ) 57 On special products and the special safeguard mechanism, a group of import-sensitive developing countries that came to be known as the G-33 argued in favour of greater flexibility on market access disciplines, on the basis that this was needed to safeguard the livelihoods, food security and longer-term development of their rural populations, including large numbers of small-scale producers that would be ill-equipped to compete with industrialised (and often also subsidised) agriculture elsewhere in the world.17 Analysis by the Food and Agriculture Organization (FAO), the International Centre for Trade and Sustainable Development (ICTSD) and the South Centre including country level studies helped contribute to the evolution of countries negotiating positions on these issues (Mably, 2007 Wolfe, 2009 ICTSDFAO, 2007 Matthews, 2011). 18 See, for example, various exporting country proposals: 2 May 2006 (JOB(06)135) 3 May 2006 (JOB(0 (. ) 58 The G-33 proposed allowing developing countries to designate a limited set of products as special based on objective indicators of food security, livelihood security and rural development. Such indicators included, for example, the share of local income spent on a particular product, employment by product, productivity levels, rates of self-sufficiency, or the contribution of a product to local nutrition. Based on this country-specific analysis the tariffs of the selected products would then qualify for gentler reduction under the Doha Round, or would even be exempt from any cuts. The G-33, however, encountered opposition to their proposals from developed countries seeking greater access to developing country markets, such as the US, but also from exporting developing countries, such as Argentina, Paraguay and Uruguay.18 Controversy over the special safeguard mechanism played a s ignificant role in the breakdown of talks in July 2008 (ICTSD, 2008a). 59 Despite the disagreements in this area, the debate over special products in particular probably represents the most sophisticated attempt at defining food and livelihood security concerns in the WTO and how they relate to international trade. It is also symptomatic of how the discussion evolved over time in the trade body from a fairly narrow understanding of food security to a highly complex and differentiated approach based on indicators. 19 See African Group proposal, 20 Nov 2007 (JOB(02)187). 60 Food security concerns were also given particular attention in the review of the criteria for green box subsidies, as well as in the negotiations on domestic support more generally. The African Group (a group of developing countries that seeks reform of developed country agriculture), along with the G-20, has sought to expand the flexibility that the green box allows developing countries in being able to use domestic support to pursue national development goals.19 Among other things, these proposals would involve modifying the language on support for public stockholding for food security purposes so as to remove the existing requirement that developing countries count purchases from low-income or resource-poor producers towards their aggregate measure of support (AMS) an upper ceiling which would be reduced as part of the Doha Round negotiations. 61 In addition to proposals favouring greater flexibility for developing countries to subsidise their own agriculture sectors, two other main trends can be identified in the discussions on green box reform and in the debate over domestic support more generally (Hepburn and Bellmann, 2009). The first of these is the concern expressed by the G-2020 and by efficient agricultural exporters in the Cairns Group, which have argued that trade-distorting support undermines competitiveness and food security in countries that do not subsidise their agricultural sectors.21 These countries have also argued that green box programmes may be causing more than minimal trade distortion, and called for the criteria for these payments to be tightened.22 The other major trend is characterised by the proposals of countries with highly protected and heavily subsidised agricultural sectors, which have resisted such demands. These countries which include Japan23 and others in the G-10 coalition, as well as, to a lesser extent, the EU24 have instead historically called for greater flexibility to allow WTO members to address non-trade concerns, including food security. 25 See WTO (2005), para. 6. The text further specifies:On food aid, we reconfirm our commitment to m (. ) 26 6 March 2006 (TNAGGEN13). 27 25 Apr 2006 (JOB(06)122). 28 7 Apr 2006 (JOB(06)78). 62 Food security was also debated extensively in the negotiations over new rules on food aid. In exchange for agreeing, at the WTOs Hong Kong Ministerial in 2005, to the elimination of export subsidies, the EU had pressed trading partners to adopt disciplines on all export measures with equivalent effect including food aid.25 At the heart of the debate was the notion that in-kind food aid or practices such as monetisation have sometimes disrupted local food markets and affected local producers. While members agreed that a safe box would cover bona fide emergency situations, they also agreed to introduce rules that would prevent aid from undermining local producers in non-emergency situations. A proposal from the African and LDC groups26 formed the basis for negotiations, with further contributions from the European Community27 and the US28 the worlds major provider of in-kind food aid (ICTSD, 2006). 29 Cairns Group, 21 Dec 2000 (GAGNGW93) Japan, 15 Nov 2002 (JOB(02)164) Mauritius, 19 Nov 2002 (. ) 63 While the impact of export restrictions on food security has been a concern of various WTO members since the start of the Doha Round,29 debate and controversy over this issue has recently intensified, as two episodes of unusually high food prices and predictions of a long-term upward price trend for agricultural products increase the pressure on food importing countries, especially in the developing world (ICTSD, 2010, 2011b, c). While net-food-importing countries have drawn on analysis (FAO et al. 2011) by FAO staff and other experts to argue that export restrictions endanger food security by exacerbating shortages and volatility on world markets, exporting countries have thus far resisted any attempts to introduce more systemic disciplines in this area that go beyond the relatively limited disciplines set out in the Agreement on Agriculture or contemplated in the latest draft Doha agriculture accord. In part, this may be because of the role such measures play in supporting a strategy of enhancing value-addition in the exporting countries agriculture sector, and partly because of concerns that they could serve a useful role in responding to potential domestic food shortages. However, possibly more important is a more generalised reluctance on the part of exporting countries to make concessions in the absence of more far-reaching disciplines on trade distortions on the import side. 64 Despite the post-2008 stalemate in the WTOs Doha process, the same price trends and projections have helped to push food security back towards the top of the agenda in a number of political and policy-making processes, with the role of trade receiving some attention in this context. A series of high-level meetings the G-8s meeting in LAquila in 2008, the FAOs World Summit on Food Security in 2009 and the G-20 gathering of agriculture ministers in 2011 reflected the increased political importance being accorded to the question. However, while heads of state and ministers reaffirmed the importance of access to markets and pledged their commitment to raise agricultural productivity by boosting aid and investment, the WTO continues to be seen as the sole forum where concrete market access and subsidy commitments can be made. Even where agreement on trade-related measures has been reached, such as the G-20s June 2011 accord on exempting humanitarian food purchases from export restrictions, governments have recommended that further action be taken at the WTO (ICTSD, 2011a). Other trade-related issues such as biofuel subsidies have proven to be too controversial to be addressed meaningfully by the G-8 or G-20 (Tangermann, 2011), leaving their food security implications unresolved for the time being. 65 The establishment of the UNs High Level Task Force on the Global Food Security Crisis , the elaboration of its Comprehensive Framework of Action and the reform of the Committee on World Food Security (CWFS) were significant steps in the effort to improve global governance and enhance policy coherence in this area. The WTO, FAO and eight other relevant bodies also collaborated around the inter-agency report to the G-20 in the first half of 2011 (FAO et al. 2011). However, much more could still be done in this regard. Recent suggestions have included ensuring that the WTO Committee on Agriculture takes a more active role in reviewing food security issues related to trade, and strengthening the collaboration between the CWFS, the WTO, the World Bank and the Rome-based institutions (Ahmad, 2011). Reforming and improving the international governance framework is a necessary step towards overcoming current shortcomings on trade and food security, even though by itself it will not be sufficient to do so. 66 Measures to enhance policy coherence and to reform governance structures at the international level will, however, need to be accompanied by similar moves at the domestic level, especially in key countries. The disconnect between governance mechanisms responsible for development and aid, for the environment and for agricultural policy can mean that, for example, EU or US policies on farm subsidies may be at odds with policies pursued on related issues such as climate or poverty. Furthermore, to a great extent, the geopolitical tensions between countries and blocs that have thwarted progress on international trade issues are mirrored by similar tensions on climate change, food security and development issues more generally. Behind these lie configurations of domestic interests and political constituencies at the national and sub-national level. The shifting global economic landscape of the last decade has thrown up new opportunities and threats for different actors, in developed countries as well as in the so-called emerging countries of the developing world, and created new challenges for the worlds poorest people whether they live in the group of countries that the UN officially recognises as LDCs, or elsewhere. 67 Even among trade negotiators, there is a growing awareness that the multilateral trading system is proving increasingly incapable of demonstrating that it is flexible and adaptable enough to prove its relevance in a changing world. At the same time, negotiators are reluctant to abandon the investment that has been made in elaborating a package of farm trade disciplines that are perceived to go some way towards restructuring an agricultural trading system that has been heavily criticised for failing to deliver on a range of global public policy goals, including food security. Any decision to abandon the Doha talks, or place them in deep freeze, would arguably leave a large Doha-shaped hole: current patterns of trade-distorting support and tariff protection would remain unchanged, in addition to the new trade and food security challenges that are emerging. Until countries are able to resolve the growing contradictions between domestic policies on trade, food security, climate and international development, there is little prospect of achieving greater policy coherence in these areas at the global level. 68 The WTO is not what it used to be a decade or so ago. Many new developing countries have since joined, and shifts in the balance of global economic and political power have transformed the playing field. Accordingly, new needs and different expectations have emerged, including demands on the decision-making processes, and their fairness and transparency. As described above, modern global trade governance requires a careful balance between greater efficiency, legitimacy and inclusiveness. These objectives are not incompatible, but would require WTO members to move from essentially promoting their individual short-term mercantilist interests to developing a shared vision to effectively advance global public policy goals. Numerous proposals have been put forward to strengthen the multilateral trading system. But as for any intergovernmental institution, change must come, and be agreed to, from the inside. This calls for the establishment of an inclusive and bottom-up process, one that seeks input from all WTO members, as well as seeking submissions from the different actors in the international trade community. Only with such a process will ideas have a realistic chance to be considered, and be transformed into agents for strengthening the system. 69 Years of near-exclusive focus on the Doha Round have inhibited institutional evolution and even diminished some of the WTOs permanent, non-negotiating functions such as the work of the regular committees. Beyond the WTO negotiating function, there might be therefore merit in strengthening the work of the regular WTO committees. In the run-up to the 2009 Ministerial Conference, several such proposals were put on the table, notably by India.30 These covered a variety of issues such as the need to enhance the WTO trade information system by including data on non-tariff barriers monitor developments in regional trade agreements (RTAs) and develop non-binding best practice guidelines for negotiating new RTAs establish an omnibus legal system that would address all forms of preferential market access for LDCs in a coherent way address the increasing role of standards and standard-setting bodies in international trade. Many of these proposals are still relevant today. 70 Finally, in parallel with efforts to revive the Doha Round, members could undertake work on a number of pressing global challenges. These could include concerns around the trade dimension of food security, food prices and export restrictions the potential trade impacts of emerging domestic policies designed to combat climate change or highly controversial matters around exchange rate policies and current trade imbalances. This is not to say that the WTO should become the sole or even primary body to deal with these matters. Several other institutions such as the United Nations Framework Convention on Climate Change (UNFCCC), FAO or IMF have indeed a major role to play in this area. The WTO, as the main organisation dealing with trade rules, should nevertheless contribute to addressing them insofar as they are linked to trade. Willingness to do so has already been expressed by a wide and cross-cutting segment of the WTO membership, but as a first step it might be more realistic to address these issues in a non-negotiating setting. In doing so, members could assess whether the WTO rule book is properly equipped to deal with emerging challenges or whether existing disciplines need to be clarified or amended. Existing institutional structures such as the Committee on Agriculture could be used for such an exercise. Precedents for doing so already exist. Singapore, for example, has recently made a submission to the regular session of the Committee on Trade and Environment to embark on work examining possible trade applications of border tax adjustment as a way to address competitiveness and carbon leakage concerns in climate change. Such an approach would enable the system to address challenges of the twenty-first century and prepare the ground for future negotiations when the political situation is ripe. Bibliography AFDB (African Development Bank), OECD (Organization for Economic Co-operation and Development), UNDP (United Nations Development Programme), UNECA (United Nations Economic Commission for Africa) (2011) African Economic Outlook 2011 (Paris: OECD). Ahmad, M. (2011) Improving the International Governance of Food Security and Trade (Geneva: International Centre for Trade and Sustainable Development). Anghie, A. (2005) Imperialism, Sovereignty and the Making of International Law (Cambridge: Cambridge University Press). Consultative Board to the Director-General (2004) The Future of the WTO: Addressing Institutional Changes in the New Millennium (Geneva: World Trade Organization). Cottier, T. and M. Elsig (2009) Reforming the WTO: The Decisions-Making Triangle Re-Addressed . paper presented at the World Trade Forum, World Trade Institute, University of Bern. Cottier, T. and S. Takenoshita (2008) Decisions-Making and the Balance of Powers in WTO Negotiations: Towards Supplementary Weighted Voting, in Griller, S. (ed.) At the Crossroads: The World Trading System and the Doha Round (Vienna: Springer). Croome, J. (1995) Reshaping the World Trading System (Geneva: World Trade Organisation WTO). Deere-Birbeck, C. (2009) Momentum Builds for Discussion of Reform at WTO Ministerial Conference . Global Economic Governance Programmes blog, 20 November, globaleconomicgovernance. orgblog200911momentum-builds-for-discussion-on-wto-reform-at-wto-ministerial-conference (accessed on 27 September 2011). Deere-Birbeck, C. and C. Monagle (2009) Strengthening Multilateralism: A Mapping of Selected Proposals on WTO Reform and Improvements in Global Trade Governance . discussion draft (GenevaOxford: ICTSD and Global Economic Governance Programme). Elsig, M. (2008) The World Trade Organization at Work: Performance in a Member-Driven Milieu . paper presented at the Annual Convention of the International Studies Association, New York, 1518 February. Elsig, M. (2009) WTO Decisions-Making: Can We Get a Little Help from the Secretariat and the Critical Mass, in Steger, D. P. (ed.) Redesigning the World Trade Organization for the Twenty-first Century (Waterloo: Wilfrid Laurier University Press). FAO (Food and Agriculture Organization), IFAD (International Fund for Agricultural Development), IMF (International Monetary Fund), OECD (Organisation for Economic Cooperation and Development), UNCTAD (United Nations Conference on Trade and Development), WFP (World Food Programme), World Bank, WTO, IFPRI (International Food Policy Research Institute) and the UN HLTF (High-Level Task Force) (2011) Price Volatility in Food and Agricultural Markets: Policy Responses (Rome: FAO), fao. orgfileadmintemplatesestVolatilityInteragencyReporttotheG20onFoodPriceVolatility. pdf (accessed on 27 September 2011). FAO (1996) Rome Declaration on Food Security and World Food Summit Plan of Action . W3613 (Rome: FAO). Harbinson, S. (2009) The Doha Round: Death-Defying Agenda or Dont Do it Again . ECIPE (European Centre for International Political Economy) Working Paper no. 10 (Brussels: ECIPE). Hepburn, J. and C. Bellmann (2009) Doha Round Negotiations on the Green Box and Beyond, in Melndez-Ortiz, R. C. Bellmann and J. Hepburn (eds.) Agricultural Subsidies in the WTO Green Box: Ensuring Coherence with Sustainable Development Goals (Cambridge: Cambridge University Press). Hufbauer, G. (2005) Inconsistencies Between Diagnosis and Treatment, Journal of International Economic Law ,8(2), pp. 2917. ICTSD (International Centre for Trade and Sustainable Development) (2006) EU Food Aid Paper Proposes Strict Disciplines to Prevent Commercial Displacement, Bridges Weekly . 10(15), 3 May, ictsd. orginewsbridgesweekly7394 (accessed on 27 September 2011). ICTSD (2008a) Agricultural Safeguard Controversy Triggers Breakdown in Doha Round Talks, Bridges Weekly . 12(27), 7 August, ictsd. orginewsbridgesweekly18034 (accessed on 27 September 2011). ICTSD ( 2008b) Concern Grows over New IP Agreement, Bridges Monthly . 12(5), November, ictsd. orgdownloadsbridgesbridges12-5.pdf (accessed on 27 September 2011). ICTSD (2009) WTO Ministerial Conference Opens in Geneva: Expect No Surprises . Bridges Daily Update, 30 November, ictsd. orgiwtogenevadaily-updates-2009geneva-2009-bridges-daily-updates62462 (accessed on 27 September 2011). ICTSD (2010) Under Threat of Higher Food Prices, WTO Members Debate Export Restrictions, Subsidies, Bridges Weekly . 14(41), 24 November, ictsd. orginewsbridgesweekly96974 (accessed on 27 September 2011). ICTSD (2011a) G-20 Agriculture Ministers Unveil Plan to Tackle High Food Prices, Bridges Weekly . 15(24), 29 June, ictsd. orginewsbridgesweekly109720 (accessed on 27 September 2011). ICTSD (2011b) OECD, FAO: No End for High Food Prices in Upcoming Decade, Bridges Weekly . 15(23), 22 June, ictsd. orginewsbridgesweekly109150 (accessed on 27 September 2011). ICTSD (2011c) Agricultural Export Restrictions Spark Controversy at the WTO, Bridges Weekly . 15(12), 6 April, ictsd. orginewsbridgesweekly103579 (accessed on 27 September 2011). ICTSD ( 2011d) Tensions Build over Chinese Rare Earth Quotas, Bridges Trade BioRes . 11(16), 25 July, ictsd. orginewsbiores111203 (accessed on 27 September 2011). ICTSDFAO (2007) Indicators for the Selection of Agricultural Special Products: Some Empirical Evidence (Geneva: ICTSD). Ismail, F. and B. Vickers (2011) Towards Fair and Inclusive Decision-Making in WTO Negotiations, in Deere-Birbeck, C. (ed.) Making Global Trade Governance Work for Development (Cambridge: Cambridge University Press). Jackson, J. (2001) The WTO Constitution and Proposed Reforms: Seven Mantras Revisited, Journal of International Economic Law . 4(1), pp. 6778. Keohane, R. and J. Nye (2000) Between Centralization and Fragmentation: The Club Model of Multilateral Cooperation and Problems of Democratic Legitimacy . paper presented at the American Political Science Convention, Washington, DC, 31 August3 September. Lamy, P. (2003) After Cancun . Statements by Pascal Lamy, EU Trade Commissioner, at the Press Conference Closing the 5th WTO Ministerial Conference in Cancun on, 14 September. eurunion. orgnewspress20032003057.htm (accessed on 27 September 2011). Low, P. (2009) WTO Decision Making for the Future . paper presented at Thinking Ahead on International Trade (TAIT) Inaugural Conference, Geneva, 1718 September. Mably, P. (2007) The Role of Research on Trade Policy Changes Affecting the Developing World: Group of 33 Influence at the World Trade Organization . Latin American Trade Network Working Paper no. 77 (Buenos Aires: Latin American School of Social Sciences), latn. org. arwebwp-contentuploads201006wp-77-Mably. pdf (accessed on 27 September 2011). Matthews, A. (2011) The Impact of WTO Agricultural Trade Rules on Food Security and Development: An Examination of Proposed Additional Flexibilities for Developing Countries . IIIS (Institute for International Integration Studies) Discussion Paper no. 371 (Dublin: IIIS, Trinity College), tcd. ieiiisdocumentsdiscussionpdfsiiisdp371.pdf (accessed on 27 September 2011). Mayer, J. (2011) Structural Change, Global Imbalances, and Employment in the Least Developed Countries . Policy Brief no. 1 (Geneva: ICTSD). Oxfam (2002) Rigged Rules and Double Standards. Trade, Globalisation and the Fight Against Poverty (BrusselsGenevaNew YorkWashington: Oxfam), maketradefairassetsenglishreportenglish. pdf (accessed on 27 September 2011). Pauwelyn, J. (2005) The Sutherland Report: A Missed Opportunity for Genuine Debate on Trade, Globalization and Reforming the WTO, Journal of International Economic Law . 8(2), pp. 32946. Rodriguez Mendoza, M. and M. Wilke (2011) Revisiting the Single Undertaking: Towards a More Balanced Approach to WTO Negotiations, in Deere-Birbeck C. (ed.) (2011) Making Global Trade Governance Work for Development (Cambridge: Cambridge University Press). Rolland, S. (2010) Redesigning the Negotiation Process at the WTO, Journal of International Economic Law . 13(65), pp. 65110. Steger, D. (ed.) (2009) Why Institutional Reform of the WTO is Necessary, in Redesigning the World Trade Organization (Waterloo: Wilfrid Laurier University Press), pp. 311. Steinberg, R. (2002) In the Shadow of Law or Power Consensus-Based Bargaining and Outcomes at the GATTWTO, International Organizations . 56(2), pp. 33974. UNCTAD (2011) World Investment Report 2011, Non-Equity Modes of International Production and Development (Geneva: UNCTAD). United Nations General Assembly (2000) United Nations Millennium Declaration . ARES552 (New York: United Nations). United Nations General Assembly (1948) Universal Declaration of Human Rights (New York: United Nations), un. orgendocumentsudhr (accessed on 27 September 2011). United Nations General Assembly (1966) International Covenant on Economic, Social and Cultural Rights (New York: United Nations), www2.ohchr. orgenglishlawcescr. htm (accessed on 27 September 2011). Van Grasstek, C. and P. Sauv (2006) The Consistency of WTO Rules: Can the Single Undertaking be Squared with Variable Geometry, Journal of International Economic Law . 9(4), pp. 83764. Warwick Commission (2007) The Multilateral Trade Regime: Which Way Forward (Coventry: Warwick University). Wolfe, R. (2009) The Special Safeguard Fiasco in the WTO: The Perils of Inadequate Analysis and Negotiation, World Trade Review . 8(4), pp. 51744. WTO (1999a) Agreement on Agriculture, in The Legal Texts: The Results of the Uruguay Round of Multilateral Trade Negotiations (Cambridge: Cambridge University Press). WTO (1999b) Decision on the Application and Review of the Understanding on Rules and Procedures Governing the Settlement of Disputes, in The Legal Texts: The Results of the Uruguay Round of Multilateral Trade Negotiations (Cambridge: Cambridge University Press). Warwick Commission (2007) The Multilateral Trade Regime: Which Way Forward (Coventry: The University of Warwick). WTO (1999c) Decision on Measures Concerning the Possible Negative Effects of the Reform Programme on Least-Developed and Net Food-Importing Developing Countries, in The Legal Texts: The Results of the Uruguay Round of Multilateral Trade Negotiations (Cambridge: Cambridge University Press). WTO (1999d) Marrakech Agreement Establishing the World Trade Organization, in The Legal Texts: The Results of the Uruguay Round of Multilateral Trade Negotiations (Cambridge: Cambridge University Press). WTO (2001) Doha Ministerial Declaration . WTMIN(01)DEC1 (Doha: WTO). WTO (2005) Hong Kong Ministerial Declaration . WTMIN(05)DEC (Hong Kong: WTO). WTO (2009) Strengthening the WTO . WTMIN(09)W1, Communication from Australia, Brazil, Canada, China, Hong Kong China, European Communities, India, Japan, Korea, Malaysia, Mauritius, Mexico, Norway, South Africa, Switzerland, Turkey, United States and Uruguay (Geneva: WTO). WTO (2011a) World Trade Report 2011. The WTO and Preferential Trade Agreements: From Co-existence to Coherence (Geneva: WTO). WTO (2011b) Quarterly World Merchandise Trade by Region and Selected Economies (Geneva: WTO), wto. orgenglishresestatisequarterlyworldexpe. htm (accessed on 8 November 2011). 1 The Warwick Report . for example, provides one of the most notable and comprehensive stock-taking exercises produced by non-governmental experts (Warwick Commission, 2007). Another critical milestone in this debate was the report commissioned in 2003 by Dr Supachai Panitchpakdi, then Director General of the World Trade Organization (WTO), to a panel of experts chaired by the former Director General of the General Agreement on Tariffs and Trade (GATT), Peter Sutherland, on The Future of the WTO: Addressing Institutional Challenges in the New Millennium. Despite its comprehensive analysis and concrete recommendations, the Sutherland Report was, however, criticised as a defence of the status quo . produced by insiders, thus lacking novel approaches (Hufbauer, 2005 Pauwelyn, 2005). As such it did not provide the necessary impetus to initiate a structured discussion among members. 2 When governments launched the Uruguay Round of trade negotiations under the GATT in 1986, the declared aim was not to establish a standing global organisation on trade governance. What later became the WTO, only emerged over the last few months of the almost eight years lasting negotiations. When members realised that the trade package to be presented at the end of the negotiation round would include new areas such as intellectual property rights and services, the need arose to discuss processes and structures that would ensure the coherence of these different agreements. The decision to establish the WTO finally stemmed from that discussion and other related considerations in the negotiation Group on the Functioning of the GATT (FOGS). Since no systemic, long-term negotiations had taken place on a potential international organisation, most agreements (with the exception of the Dispute Settlement Understanding (DSU) which had been revised completely during the Uruguay Round) thus replicate the principles that have served that GATT for the last five decades. Moreover, when members launched the ongoing Doha Round they referred back to the negotiation principles used during the Uruguay Round, namely the principles of consensus and single undertaking. See Rodriguez Mendoza and Wilke (2011). 3 The consensus principle dates back to the International Trade Organization (ITO) and with it the early beginnings of the GATT. See Ismail and Vickers (2011). 4 With the exception of the improvements and clarifications of the DSU, the conduct, conclusion and entry into force of the outcome of the negotiations shall be treated as parts of a single undertaking. However, agreements reached at an early stage may be implemented on a provisional or a definitive basis. Early agreements shall be taken into account in assessing the overall balance of the negotiations (WTO, 2001, para. 47). 5 Note that weighted voting at the World Bank and the International Monetary Fund (IMF) is based on the level of a countrys financial contribution to the organisations budget. Currently the United States holds roughly 17 per cent of the votes, with the G-7 holding a total of 45 per cent. WTO-related proposals certainly differ from this, yet there are important lessons to be learnt from the World Banks and IMFs experience with power-based voting. 6 The agreements and associated legal instruments included in Annex 4 (hereinafter referred to as Plurilateral Trade Agreements) are also part of this Agreement for those Members that have accepted them, and are binding on those Members. The Plurilateral Trade Agreements do not create either obligations or rights for Members that have not accepted them (WTO, 1999d, Article II:3). 7 See for instance the 2003 Memorandum on the Need to Improve Internal Transparency and Participation in the WTO by the Third World Network, Oxfam International, Public Services International, World Wildlife Fund International, The Center for International Environmental Law, Focus on the Global South, The Institute for Agriculture and Trade Policy, The Africa Trade Network, The International General and Trade Network, and the Tebtebba International Centre for Indigenous Peoples Rights, 13 July 2003. 8 For instance, during the 7th Ministerial Conference in 2009, the delegation of Uruguay called upon the WTO members to not confuse the Ministerial with various kinds of negotiation sessions. There would be no justification for continuing to postpone the regular revocation of the topmost body of the WTO, particularly in the current world economic and trade environment, which requires international cooperation, direct political involvement at the multilateral level, and strong credible institutions (WTO, 2009). 9 Policies directed at ensuring food security certainly reach beyond the trade arena. Investment in the agriculture sector, land rights and access to water and other natural resources are of equal importance in this context. However, the following discussion will be limited to the interface of the multilateral trading system and food security. 10 Food security exists when all people, at all times, have physical and economic access to sufficient, safe and nutritious food to meet their dietary needs and food preferences for an active and healthy life(FAO, 1996). 11 See, for example, proposals from the developing country Like Minded Group (23 June 2000), GAGNGW13 Kenya (12 March 2001), GAGNGW136 and Small Island Developing States (29 December 2000), GAGNGW97, wto. orgenglishtratopeagricenegsbkgrnd02props1e. htm (accessed on 27 September 2011). 12 Cuba, Dominican Republic, Honduras, Pakistan, Haiti, Nicaragua, Kenya, Uganda, Zimbabwe, Sri Lanka and El Salvador (23 June 2000), GAGNGW13, wto. orgenglishtratopeagricenegsbkgrnd02props1e. htm (accessed on 27 September 2011). 14 Domestic support measures that are exempt from reduction commitments on the basis that they cause not more than minimal distortion of trade or production, set out in Annex 2 of the Agreement on Agriculture. 15 Substantial improvements in market access reductions of, with a view to phasing out, all forms of export subsidies and substantial reductions in trade-distorting domestic support (WTO, 2001, para. 13). 16 A provision allowing developing countries to exempt some input and investment subsidies from reduction commitments. 17 See, for example, G-33 proposals: 1 June 2004 (JOB(04)65) 3 June 2005 (JOB(05)91) 12 Oct 2005 (JOB(05)230) 22 Nov 2005 (JOB(05)304) 22 Nov 2005 (JOB(05)303) 11 May 2006 (JOB(06)143) 7 June 2006 (JOB(06)173) 16 June 2006 (JOB(06)189Rev.1) 28 Mar 2007 (JOB(07)35) 3 June 2008 (JOB(08)47) 28 Jan 2010 (TNAGGEN30). 18 See, for example, various exporting country proposals: 2 May 2006 (JOB(06)135) 3 May 2006 (JOB(06)137) 20 February 2008 (JOB(08)6) 8 April 2008 (JOB(08)24). 19 See African Group proposal, 20 Nov 2007 (JOB(02)187). 20 16 May 2006 (JOB(06)145). 21 Arguably, civil society organisations also played an important role in highlighting some of these connections. See, for example, Oxfam (2002). 22 See, for example, proposals dated 27 Sept 2002: Cairns Group (JOB(02)132) and Canada (JOB(02)131). 25 See WTO (2005), para. 6. The text further specifies:On food aid, we reconfirm our commitment to maintain an adequate level and to take into account the interests of food aid recipient countries. To this end, a safe box for bona fide food aid will be provided to ensure that there is no unintended impediment to dealing with emergency situations. Beyond that, we will ensure elimination of commercial displacement. To this end, we will agree effective disciplines on in-kind food aid, monetization and re-exports so that there can be no loop-hole for continuing export subsidization. 26 6 March 2006 (TNAGGEN13). 27 25 Apr 2006 (JOB(06)122). 28 7 Apr 2006 (JOB(06)78). 29 Cairns Group, 21 Dec 2000 (GAGNGW93) Japan, 15 Nov 2002 (JOB(02)164) Mauritius, 19 Nov 2002 (JOB(02)182) Cuba, 20 Jan 2003 (JOB(02)190Corr.1 Korea, 18 Dec 2002 (JOB(02)220) Japan, 28 Feb 2003 (JOB(03)41 G-20), 18 May 2006 (JOB(06)147) Japan and Switzerland, 30 Apr 2008 (JOB(08)34) Net Food-Importing Developing Countries, 6 Apr 2011 (JOBAG18). List of illustrations References Electronic reference Christophe Bellmann. Jonathan Hepburn and Marie Wilke . The Challenges Facing the Multilateral Trading System in Addressing Global Public Policy Objectives , International Development Policy Revue internationale de politique de dveloppement Online, 3 2012, Online since 27 February 2013, connection on 08 March 2017. URL. poldev. revues. org1012 DOI. 10.4000poldev.1012 About the authors Programmes Director at the International Centre for Trade and Sustainable Development (ICTSD). He has previously worked for the Swiss Coalition of Development Organisations. He also was a Research Associate a t the Economic Commission for Latin America and the Caribbean in Santiago. By this author Published in International Development Policy Revue internationale de politique de dveloppement . 6.2 2015 Published in International Development Policy Revue internationale de politique de dveloppement . 5.2 2014 Published in International Development Policy Revue internationale de politique de dveloppement . 2 2011 Published in International Development Policy Revue internationale de politique de dveloppement . 1 2010 Agriculture Programme Manager, International Centre for Trade and Sustainable Development (ICTSD). Before joining ICTSD, he represented Oxfam International at the World Bank and the International Monetary Fund (IMF) in Washington, and led Oxfams global campaign on aid, debt and the Millennium Development Goals. He previously worked on trade, development and human rights issues at the Quaker United Nations Office in Geneva. By this author Published in International Development Policy Revue internationale de politique de dveloppement . 2 2011 International Trade Law Programme Officer at the International Centre for Trade and Sustainable Development (ICTSD). Previously she worked for the United Nations Conference on Trade and Development (UNCTAD) and for the German Federal Ministry of Economics and Technology. She holds a law degree from Hanse Law School and an LLM in Public International Law from Helsinki University (summa cum laude). Creative Commons Attribution-NonCommercial 3.0 Unported License. What factors explain why the worlds trading nations have become increasingly interdependent, from an economic and political viewpoint, during the post-World War II era Interdependence among todays economies reflects the historical evolution of the worlds economic and political order. Since World War II, Europe and Japan have re-industrialized. What is more, the formation of the European Community and the Organization of Petroleum Exporting Countries, as well as the rise of multinational corporations, has contributed to closer economic and political linkages. What are some of the major arguments for and against an open trading system Proponents of an open trading system maintain that free trade leads to lower prices, the development of more efficient production methods, and a greater range of consumption choices. Free trade permits resources to move from their lowest productivity to their highest productivity. Critics of an open trading system maintain that import competition may displace domestic firms and workers. It is also argued that during periods of national emergency, it is in the best interests of a nation to protect strategic industries. What significance does growing economic interdependence have for a country like the United States For the United States, growing economic interdependence has resulted in exports and imports increasing as a share of national output. Profits of domestic firms and wages of domestic workers are increasingly being affected by foreign competition. What problems does terrorism pose for globalization The threat of international terrorism tends to slow the degree of globalization and also make it become costlier. With terrorism, companies must pay more to insure and provide security for overseas staff and property. Heightened border inspections could slow shipments of cargo, forcing companies to stock more inventory. Tighter immigration policies could reduce the liberal inflows of skilled and blue-collar laborers that permitted companies to expand while keeping wages in check. Moreover, a greater preoccupation with political risk has companies greatly narrowing their horizons when making new investments. Which of the following are examples of a change in the world due to the liberalization of investment Check all that apply. - Interest rates stabilized and remained at lower levels as capital moved more freely - Chinas infrastructure grew rapidly once the government allowed foreign investment - The establishment of the euro led to lower transaction costs, spurring additional investment between European countries Time is an Arabic translator. For a long time, he has trouble finding more than a few hours of work per week. But in recent years, as many Middle Eastern countries have opened their borders to more trade, Time has fielded many requests from businesses looking for a translator to help him meet new clients. Because there arent very many Arabic translators in Tims town, he has even been able to raise his rates and still keep a busy schedule. International trade has Tim. The WBG is supportive of an open, rules-based, predictable multilateral trading system, and among its objectives are to help countries participate in and enjoy the benefits of such a system. Key strategies for reaching these goals are supporting trade agreements, emphasizing trade and competitiveness at the core of national development strategies, and promoting trade-related reforms through effective Aid for Trade programs. The WBG helps governments design and implement policies to maximize their trade competitiveness in both goods and services. The approach encompasses the full set of policies that shape individual firms capacities and incentives to import and export. The work aims to help governments reap the gains from openness to trade and regional integration, and also to manage risks of economic changes, such as adjustment costs and external shocks. The main pillars of the World Bank Groups work in trade are: Trade Policy and Integration . Analysis and policy advice to help countries eliminate unneeded non-tariff measures, or NTMs Modernizing services regulations and trade Addressing the poverty and labor impacts of trade policies and shocks Supporting global and regional integration, including free trade agreement negotiations and World Trade Organization accession and participation. Trade Performance . Help for governments in designing and implement policies to maximize their trade competitiveness in both goods and services. Assistance to create a comprehensive policy frameworks that shape individual firms capacities and incentives to import and export Help for governments to reap the gains from openness to trade and to manage both adjustment costs and external shocks. Competition Policies . Eliminating anti-competitive market regulations Strengthening antitrust rules Promoting pro-competition sector policies State-owned enterprises. Trade Facilitation and Logistics . Strengthening trade corridors, supply chains, and trade logistics Modernizing border management Enhancing connectivity between firms, markets, and consumers. To fund much of this work, the World Bank Group has five main, trade-related trust funds totaling 122 million: The Multi-Donor Trust Fund for Trade and Development 2 (MDTF-TD2) is the largest source of donor funds supporting analytical trade work across the WBG. The WBG has received 34.5 million in pledges to the MDTF-TD2 over three years. The Trade Facilitation Support Program (TFSP) is multi-donor platform launched in June 2014 that provides developing countries with rapid-response technical assistance to help them align with the World Trade Organizations December 2013 Trade Facilitation Agreement. To date, 30 countries have sought support from the 30 million trust fund. The Trade Facilitation Facility (TFF) supports improvements in customs and other trade facilitation systems that help developing countries reduce trade costs and improve competitiveness. As of March 2015, 76 projects with an allocation of 49.8 million have been approved. Eighty percent benefit African countries. The Enhanced Integrated Framework (EIF) trust fund supports WBG work as part of the global EIF partnerships efforts to help least developed countries tackle constraints to trade. It funds capacity-building in LDCs, diagnostics that identify key trade constraints, and implementation of technical assistance projects. The trust fund has received 4.3 million and is currently providing trade-related support to 15 LDCs. The Transparency in Trade (TNT) trust fund is an ongoing partnership between the ITC (Geneva), UNCTAD, and the WBG, with active support from the AfDB. Its goal is to collect and make available data on non-tariff measures and services trade policies. Currently, Russia, contributing US1.5 million, is the only donor to the TNT. Lending and Technical Assistance : The Great Lakes Trade Facilitation Project, currently under preparation, is a 140 million, multi-country investment operation that tackles constraints to cross-border trade between the Democratic Republic of the Congo and its five neighbors, Burundi, Rwanda, Tanzania, Uganda, and Zambia. Investments in cross-border infrastructure, policies relating to border operations, and cross-border administration will help lower trade costs, improve trading capability, reduce time to cross borders, and help integrate conflict-affected communities. In Lao PDR, WBG technical assistance has helped develop the Lao Trade Portal, an online tool that serves as an authoritative source on the countrys trade laws, regulations, and procedures. The trade portal reduces the time needed for traders to acquire information and carry out transactions. In Honduras, WBG technical assistance improved trade-related procedures for agribusiness products by linking three critical government agencies to simplify exports and imports. More than 700 Honduran companies selling abroad can now obtain export permits in one day, compared to the three days it took previously. In Kenya, the World Bank Group is advising the government on competition regulations that will break up cartels in key economic sectors. These regulations will prohibit anticompetitive agreements, generating private savings for firms and households. Estimates put savings at about 18 million annually in insurance markets alone. In the Philippines, the World Bank Group has helped implement reform that dramatically cuts the time needed to register new vessels. One result is that incumbent operators are no longer able to prevent new companies from serving certain routes. This translates into a potential 5 percent savings in transport logistics costs. Policy Advice and Analysis: The WBGs Trade Competitiveness Diagnostic Toolkit facilitates a systematic assessment of a countrys performance and capabilities in export markets. It has been applied in over 25 countries. Within the WBG Doing Business Project. which measures business regulations and their enforcement across 189 economies, the Trading Across Borders indicator measures the time and cost (excluding tariffs) of exporting and importing cargo by sea. A recent report, Africas Unexplored Potential in Trade in Services . sheds light on uncharted opportunities for services trade in Africa and invigorates the discussion about the role of services in trade diversification and economic upgrading on the continent. A recent book, Making Global Value Chains Work for Development . highlights ways developing countries participating in GVCs can grow, advance, and create jobs, when governments have the proper policies in place. Open Trade Data: In cooperation with other international development partners, the WBG launched the Transparency in Trade Initiative to provide free and easy access to data on country-specific trade policies. This initiative includes the recently revamped World Integrated Trade Solution (WITS) and the Services Trade Restrictions Database . The biennial Logistics Performance Index (LPI) measures the logistics quotfriendlinessquot of 160 countries based on a worldwide survey of freight forwarders and express carriers. The Trade Costs Dataset shows that developing countries face disproportionately higher costs and lower levels of trade integration than high-income countries. To better monitor trade policy developments, the WBG has supported the Global Trade Alert. a joint venture of think tanks around the world, and maintains the Temporary Trade Barriers Database. Both databases allow users to track the use of trade-distorting government measures initiated since the 2008 crisis.